Tilaa
Huolto

Näin toimii veneen tietoverkko – NMEA 2000

Yhä useammassa veneessä on jonkinlainen tiedonsiirtoverkko. Miten ne toimivat ja mitä niillä voi tehdä?

09.01.2022

Kirjoittajamatti-pekka Falck

Kuvaajaveneen arkisto

NMEA:n tarina alkoi, kun National Marine Electronics Association perustettiin vuonna 1957 New Yorkin venemessuilla elektroniikan parissa toimivien jälleenmyyjien toimesta. Tarkoituksena oli edistää erilaisten elektronisten laitteiden valmistajien yhteistyötä veneteollisuuden alalla.

Muutama vuosikymmen myöhemmin ajoneuvoteollisuus oli puolestaan uuden haasteen edessä. Elektroniikan räjähdysmäinen lisääntyminen ajoneuvoissa mahdollisti asteittain moottorien ja vaihteistojen sähköisen ohjauksen, ABS-jarrut, turvatyynyt, ajotietokoneet ja oikeastaan kaiken sen toiminnallisuuden, jota pidämme nykyautoissa itsestäänselvyytenä. CAN-väylä puolestaan ratkaisi ongelman siirtää suuri määrä tietoa reaaliajassa ja luotettavasti auton eri järjestelmien välillä minimaalisella määrällä fyysistä johdotusta. Koska toimintavarmuus vaativissa ympäristöissä ja laaja komponenttien liitettävyys olivat suunnittelun keskeisimpiä periaatteita, CAN-väylästä kehittyi nopeasti ylivoimainen ratkaisu ajoneuvojen eri komponenttien väliseen datasiirtoon.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X