Merikarhut ry on vuonna 1933 perustettu matkapurjehtijoiden yhdistys, jolla on 29 omaa, yksityistä satamaa. Ne levittäytyvät laajasti Kotkasta Raumalle ja Tukholmaan saaristoon asti. Jäseniä yhdistyksellä on noin 2 750 henkeä ja venerekisterissä on 1 200 venettä. Merikarhujen viiri on laajasti tunnettu purjehtijoiden keskuudessa. Kuuluisuudella on myös varjopuolensa – jos jäsen käyttäytyy huonosti merellä tai satamassa, hän leimaa helposti myös saalingissaan liehuvan vihreän viirin ja siten koko yhteisön.
Merikarhujen kommodori Mika Heikkilän mukaan jäsenille korostetaan aina Merikarhuhenkeä, johon kuuluvat kohtelias käytös ja hyvät merimiestavat. Vihreä lippu velvoittaa esimerkilliseen käytökseen.
Merikarhujen logo ja vihreä viiri ovat kenties tunnetuimmat yksittäisen veneilyjärjestön symbolit suomessa.
Tuhansien eurojen liittymismaksu
Merikarhujen liittymismaksu on 4 350 euroa ja sen voi maksaa halutessaan useammassa osassa. Summa kuulostaa paljolta ja antaa arvostelijoille elitistisen vaikutelman. Heikkilä kuitenkin kertoo, että talkoilla tekeminen on yhdistyksen toiminnan selkäranka. Merikarhusatamissa vaalitaan tasa-arvoisuuden periaatetta, joka asettaa jäsenet samalle viivalle jäsenvuosista tai sosiaalisesta taustasta riippumatta.
Jos liittymismaksun suhteuttaa vapaaseen oikeuteen käyttää laajaa satamaverkostoa mielensä mukaan ilman erillistä yöpymismaksua, hintaa voi pitää jopa houkuttelevana, varsinkin jos purjehtii paljon ja arvostaa rauhallisia öitä turvallisissa satamissa. Vuosittaiset jäsenmaksut ovat normaalia pursiseuratasoa.
Satamat on rakennettu huolella ja ylläpidetty hyvin jäsenistön talkootyönä.
Jäseneksi haetaan
Merikarhuksi ei pääse pelkällä rahalla eikä vain ilmoittautumalla mukaan. Se tuntuu harmittavan monia. Yhdistys valitsee uudet jäsenensä kerran vuodessa hakemusten perusteella. Heikkilän mukaan yhdistyksessä halutaan vaalia matkapurjehduksen perinteitä ja siksi jäseniltä edellytetään myös avomerikokemusta. Se herättää arvostelijoissa kritiikkiä, mutta yhdistys pysyy uskollisena aatteelleen. Avomeripurjehdukset ovat osoitus kipparin ja miehistön laajasta purjehdusalueesta ja niistä hankittu kokemus tai sen puute vaikuttaa jäseneksi hyväksymiseen. Se ei ole kuitenkaan ainoa kriteeri. Jokainen jäsenhakemus punnitaan tarkkaan ja päätökset tehdään kokonaisharkintaa käyttäen. Lausunnonantajia vaaditaan, koska halutaan saada laajempaa tietoa hakijasta ja tämän persoonasta.
Valintaprosessin on siis tarkoitus edistää viihtyvyyttä MK-satamissa sekä muussa yhteistoiminnassa, kuten eskaadereilla. Samanhenkisten purjehtijoiden on helppoa viihtyä yhdessä. Valintaprosessi tuntuu toimivan ja seuran yhteiset arvot ilmeisesti toteutuvat myös käytännössä, sillä jäsentyytyväisyyskyselyn keskiarvo on kouluasteikolla 9+.
Johtuen pääsyvaatimuksista, jäsenistön keski-ikä on 61 vuotta ja jäseneksi hakevien ikäjakauma 35–70 vuotta. Parikymppisenä purjehdukselliset meriitit eivät vielä useimmiten täyty. Nuorimmat uudet jäsenet tosin ovat 18-vuotiaita, jos heillä on silloin jo useiden vuosien purjehduskokemus gastina sekä kipparina. Vielä kun perhe on ollut MK-jäsen useita vuosia ja navigaatiotutkinnot ovat suoritettuna, voidaan nuorikin purjehtija hyväksyä hieman kevennetyin kriteerein mukaan.
Iirisholman saaritukikohta tarjoaa veneille suojaa pienen luodon katveessa.
Urbaanit legendat
Somessa ja laitureilla kerrotaan värikkäitä tarinoita siitä, että turvasatamaa etsiviä veneitä olisi käännytetty takaisin merelle MK-satamista. Kertomukset ovat hyvin myös Heikkilän tiedossa. Ylilyöntejä on varmasti voinut joskus tapahtua, mutta niistä ei ole olemassa faktoja joihin voisi puuttua. Ei tiedetä kuka, missä eikä milloin. On vain huhuja.
Rantautuminen ilman perusteltua syytä on tietysti kielletty muilta kuin jäseniltä. Tämäkin aiheuttaa arvostelijoissa nurinaa. On hieman outoa, että yksityisyyden käsite olisi Merikarhujen osalta jotenkin normista poikkeava. Eihän omaa autoaankaan voi pysäköidä mielivaltaisesti kenenkään muun kotipihaan, eikä siitä tosiasiasta tunnu kukaan pahoittavan julkisesti mieltään.
Toinen sitkeä huhu liittyy Merikarhujen talouteen. Usein epäillään, että uusia jäseniä on tarve haalia tilkitsemään yhdistyksen budjettia. Todellisuudessa yhdistys on velaton ja varsin vakavarainen. Investointeja mitoitetaan jäsenkehityksen mukaan. Erityisesti nuoria ja keski-ikäisiä innokkaita purjehtijoita toivotaan toki mukaan Merikarhujen toiminnan vireään jatkamiseen ja kehittämiseen. MK-satamissa riittää kuulemma yhä hyvin tilaa kaikille uusille ja vanhoille jäsenille.
Uusia tuulia
Suurin muutos yhdistyksessä on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana sähköistyminen satamissa ja viestinnässä. Saaritukikohtiin on rakennettu maasähköjä ja digitalisaatio on tullut helpottamaan jäsenten keskinäistä kommunikaatiota. Tietoa jaetaan purjehduskaudella reaaliajassa merikarhujen omassa Facebook-ryhmässä.
Parituntinen keskustelu kommodori Mika Heikkilän kanssa luo kuvan purjehdusta, saaristoa ja saaristolaisuutta kunnioittavasta yhdistyksestä, joka on talkootyönä rakentanut jotain ainutlaatuista jäsenistönsä käyttöön Suomen rannikolle. Toiminnasta yhdistystasolla ei hakemallakaan löydä todellisia perusteita kovalle kritiikille ja arvostelulle. Kateuttakin on vaikeaa ymmärtää, sillä jokainen voi vapaasti hakea jäsenyyttä, kunhan vain on purjehtinut riittävästi.
