Tilaa
Jutut

Mökkiveneiden kysyntä on saanut valmistuskapasiteetin jo tiukalle

Lisääntynyt innostus kotimaan lomailuun näkyy mökkiveneiden kysynnän hurjana kasvuna. Soutuveneet ja pienet perämoottoriveneet viedään nyt käsistä, toimituksia joutuu jo odottamaan.

24.05.2020

KirjoittajaIsmo Virta

Korona-kriisin vaikutuksista paljastuu jo hyviäkin puolia. Kun ulkomaille ei pääse ja kesätapahtumat on peruttu, lomailua kesämökeillä ei estä mikään – ja se näkyy kesämökkien kysynnässä.

Lisääntynyt kiinnostus kesämökkeilyyn taas näkyy mökkiveneiden kysynnässä.

”Koko kapasiteetti on ollut talven täyskäytössä ja on edelleen täyskäytössä. Maaliskuussa näytti hetken, että maailma pysähtyy, mutta huhtikuussa tilanne parani rajusti. Kysyntä on nyt niin hyvä, että toimitukset menevät jo heinäkuun puoliväliin”, myhäilee Suvin myyntipäällikkö Terho Liukkonen.

Suvi on oman arvionsa mukaan Suomen isoin mökkiluokan veneiden valmistaja, mutta kysynnän raju kasvu tuntuu koko alalla.

”Kysyntä on kasvanut 30-40 prosenttia, toimitusaikani venyvät jo lokakuulle”, sanoo arvostettuja Veto 5 -soutuveneitä Varkaudessa valmistava Pentti Korhonen.

Korhonen ei pysty käytännössä yhden miehen yrityksensä kapasiteettia kasvattamaan, vaikka kysyntää olisi kuinka paljon, eikä Suvikaan juuri pysty valmistusta lisäämään ilman isoja investointeja.

Korhonen tekee vuodessa noin 50 venettä, kun Savonlinnassa veneensä valmistavan Suvin kokonaistuotanto on yli 2000 venettä. Yli tuhat Suvin valmistamista veneistä on soutuveneitä tai soutu-moottoriveneitä.

Suvilla on myös useita isompia perämoottoriveneitä, jotka ovat yksikuorisen rakenteensa ansiosta kokoluokassaan edullisia. Edullisuus on näinä aikoina hyvä myyntiargumentti.

Suvin lisäksi toinen iso suomalainen pienveneiden valmistaja on Otto Brandtin nykyisin omistama rymättyläläinen Terhi.

Pentti Korhosen mukaan kysyntä on aivan erinomaista etenkin siihen nähden, että koronan vuoksi myynnille tärkeitä tapahtumia on peruttu, esimerkiksi Kallavesj Messut Kuopiossa. Se ei siis ole kuitenkaan intoa mökkiveneisiin latistanut.

Terho Liukkosen mukaan venemarkkinoilla on kaikkiaankin yllättävän hyvä vire.

”Jälleenmyyjiltä olemme kuulleet, että käytettyjen veneiden markkinoilla kysyntä on eritäin hyvä”, sanoo Liukkonen.

Käytettyjen markkinoiden hyvä toiminta vaikuttaa uusienkin kauppaan, koska uudesta veneestä tyypillisesti osa rahoitetaan vaihtoveneellä.

Uusia veneitä rekisteröitiin vielä huhtikuussakin enemmän kuin viime vuonna, eli toistaiseksi korona ei ole iskenyt venekauppaan Suomessa.

Lue myös nämä

X