Tilaa
Uutiset

MM Perth: Silja Lehtisen venekunnan maapaikka ratkeaa tiistaina

12.12.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Alex McKinnon/Ocean Images

49er-purjehtijat Lauri Lehtinen ja Kalle Bask aloittivat kisat tavoitteidensa mukaan.

– Olimme asettaneet ensimmäiselle päivälle selkeän tavoitteen: jokainen lähtö kymmenen parhaan joukkoon, kertoi gasti Bask.

Sijat 5, 9, 7 ja olivat siis suomalaisten mieleen. Yhteistuloksissa Team Fazerin Sininen on ensimmäisen päivän jälkeen 12:s.

-Seuraavana päivänä jatkamme samalla taktiikalla. Vene on hyvässä iskussa ja olemme innoissamme päästessämme jälleen kisaamaan pienen tauon jälkeen, riemuitsivat Lehtinen ja Bask.

Lindfors paras Lasereissa 

Laser-purjehtijoiden päivän paras suomalaisonnistuja oli Mattias Lindfors, jonka oli ensimmäisessä lähdössä hienosti 9:s. 150 purjehtijan miesten Laser-luokka on  selkeästi kisan suurin luokka  ja purjehtijat onkin jaettu kolmeen ryhmään. Lindforsin ryhmä purjehti tänään viimeisenä.

Iltapäivällä Perthiin iskenyt ukkosrintama toi mukanaan kovia puuskia.

– Toinen lähtöni alkoi myös hyvin, mutta valitettavasti myötätuuliosuudella kohdalleni osunut kova ukkospuuska kaatoi veneeni, minkä seurauksena putosin noin kymmenen sijaa, harmitteli Lindfors.

– Pääasia kuitenkin on, että tämä päivä osoitti, että venevauhtini on kunnossa ja onnistuessani hyvin pystyn purjehtimaan kymmenen parhaan joukkoon.

Yhteistuloksissa Lindfors on ensimmäisen päivän jälkeen 51:s (9. ja 28.), Fredrik Westman 73:s (36. ja 15.), Pierre Collura 100:s (43. ja 23.) ja Teemu Rantanen 102:s (37. ja 29.).

Naisten parikilpailu ratkeaa huomenna

Silja Lehtisen venekunnan kisa jatkui neljällä lähdöllä. Kaksi voittoa ja kaksi tappiota tarkoittaa, että tiimillä on yhteensä 6 voittoa ja 5 tappiota, kun toista vaihetta on jäljellä neljä lähtöä. Lopullinen ratkaisu sekä MM-kisojen jatkopaikan että maapaikan suhteen jää tiistaille.

– Kaikki on vielä avoinna, huomiset neljä lähtöä ovat kannaltamme äärimmäisen tärkeät, kertoi tiimin kippari Silja Lehtinen.

Huomenna suomalaiset kohtaavat kaksi Australian joukkuetta, slovenialaiset sekä saksalaiset.

– Tämä päivä oli olosuhteista johtuen erittäin haastava, puistelee päätään tiimin toinen gasti Silja Kanerva.

Iltaa kohden voimistunut tuuli ja ukkospuuskat tekivät muutenkin haastavasta kisa-alueesta vielä aiempaa haastavamman. Oman lisäelementtinsä tämän päivän lähtöihin toi myös hyvin lyhyt rata.

– Aiemmista päivistä poiketen yksi lähtö sisälsi neljä kierrosta, yhden kierroksen kestäessä ainoastaan 2,5 minuuttia. Tästä johtuen lähdön merkitys korostui aiemmasta vielä enemmän, kommentoi Lehtinen päivän purjehdusta.

Tilannetta voi seurata kilpailun järjestäjän sivuilla blogista

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotus
Kuva: Alex McKinnon/Ocean Images

 

Lue myös nämä

X