Tilaa
Uutiset

Mistä löytyy Vuoden Retkikohde 2013?

16.12.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Aarno Tervonen

Vuoden Retkikohde 2013 -kilpailun ehdokasasettelu päättyy tiistaina.

Tämän vuoden kilpailun teemana ovat monitoimikohteet.

Ehdotuksia Suomen parhaaksi retkikohteeksi voi jättää kuka tahansa retkeilystä ja ulkoilusta kiinnostunut.

Ehdolle voi asettaa minkä tahansa luontoretkeilykohteen, jossa voi harrastaa minä vuodenaikana hyvänsä vähintään kahta retkeilymuotoa, eli esimerkiksi hiihtää, lumikenkäillä, luistella, meloa, pyöräillä, patikoida, ratsastaa tai kulkea vaikkapa koiravaljakolla.

Yksi henkilö voi ehdottaa kilpailuun useampaakin retkikohdetta.

Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsee ehdokkaiden joukosta 10 finalistia. Voittaja valitaan yleisöäänestyksessä netissä, ja voittajakohde palkitaan Suomen Messusäätiön myöntämällä 5000 euron stipendillä ja osastolla ensi kevään Retki-messuille.

Palkinto jaetaan jo yhdeksännen kerran. Viime vuoden teema oli perheretkeily ja tittelin voitti Repoveden kansallispuisto, josta kuvassa näkymä Katajavuorelta.

Lisätietoja 

Kuva: Aarno Tervonen

Lue myös nämä

X