Tilaa
Testit

Merry Fisher 1095 – Yli rajan

Kovin montaa yli kymmenemetristä, perämoottorilla kulkevaa matkavenettä ei ole Euroopassa nähty. Nyt nähdään, kun Merry Fisher 1095 ylitti tuon rajan.

04.06.2018

Kirjoittajaja kuvat Ari Inkinen

Ei ole lainkaan tavatonta, että kymmenen, viisitoista, jopa kaksikymmentä metriä pitkiä veneitä kuljettaa perämoottori – tai yleensä useampi. Maaliskuun alun Tukholman venenäyttelyssä ennätys oli viisi moottoria. Harvoin kuitenkaan yli kymmenmetrisiä matkaveneitä näkee varustettavan perämoottoreilla. Suomen ennätys taitaa olla uuden sukupolven Flipper 880 ST, jossa perämoottoreita on kaksi.

Nyt tilanne on muuttunut. Ranskalaisen Jeanneaun Puolassa rakennettavan Merry Fisher -sarjan uusin, MF 1095, ylittää tuon rajan. Koneita on tosin vaatimattomasti vain kaksi, mutta yhtä kaikki ne tuovat veneelle ominaisuuksia, joita tämän kokoisissa veneissä ei yleensä ole.

Kuin pieni hotelli

Merry Fisher 1095 on tilava vene, joka on jaettu moneen pieneen osastoon. Yksi valmistajan myyntiargumenteista ovat kahdeksan hengen nukkumatilat. Makuukajuuttoja on kolme ja lisävarusteena myytävän muuntosarjan avulla salongin sohvasta sukeutuu myös parivuode.

Paras makuupaikka on ehdottomasti keulakajuutta. Se on tilava ja vuode on kiitettävän isokokoinen, vaikka etureunan pyöristys jonkin verran supistaa nukkuma-alaa. Kajuutassa on myös reilusti lattiatilaa pukeutumiseen, eikä säilytyslokeroistakaan ole puutetta.

Alakerran paapuurista on ovi toiseen suurempaan kajuuttaan, jossa vuode on poikittain. Vuode on kiitettävän suuri, mutta tila on matala. Vaatekaappi ja jakkara täydentävät muuten niukkaa sisustusta.

Samasta ”alakerran” käytävästä on ovi myös styyrpuurin kajuutta/varastoon. Makuukajuutaksi tila muuttuu ruksimalla lisävarustelistalta patja, muuten se palvellee lähinnä säilytystilana – ja onkin sitten suuri. Vuodetila on hieman ahdas kahdelle, mutta yhdelle ruhtinaallinen.

Vakaa ajettava

Ajossa Merry Fisher on suuri vene. Vaikka se reagoi aaltoihin herkästi, se on kuitenkin suuntavakaa ja rauhallinen ajettava. Suurten perämoottorien herkkä reagointi kaasuun helpottaa aallokkoajoa, toisaalta matkaa tehdessä jatkuva tehonsäätö on rasittavaa. Veneen tasapaino on hyvä ja perämoottorien trimmimahdollisuudet verrattuna sisäperämoottoreihin selkeästi laajemmat.

Veneen ensiesittely Suomessa on Helsingin Uivassa venenäyttelyssä elokuussa 2018.

Lue koko esittely Vene-lehdestä 6/2018.

 

Lue myös nämä

X