Ilmatieteen laitoksen jääpalvelu on aloittanut talvikauden julkaisemalla ensimmäiset Itämeren pintalämpötilakartat.
Jääpalvelun toiminta alkaa vuosittain lokakuun jälkimmäisellä puoliskolla, josta lähtien julkaistaan meriveden pintalämpötilakarttoja maanantaisin ja torstaisin. Kun Suomen merialueilla on jäätä merenkulkua haittaavassa määrin, aloitetaan päivittäinen jääkarttojen julkaisu.
Jääpalvelun päätehtävä on kertoa talvella päivittäinen jäätilanne sekä se, miten se on muuttunut edellispäivästä. Viimeiset jäätiedotukset annetaan yleensä toukokuun loppupuolella.
5-13°C
Tällä hetkellä Suomea ympäröivien merialueiden pintalämpötila vaihtelee Perämeren pohjoisosan rannikkovesien viidestä asteesta varsinaisen Itämeren altaan 13 asteeseen.
Pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna on lämpötila Pohjanlahdella noin asteen verran keskiarvojen yläpuolella.
Suomenlahdella ja pohjoisella Itämerellä merivesi on vajaasta asteesta runsaaseen kahteen asteeseen lämpimämpää kuin keskimäärin.
– Tässä vaiheessa syksyä on mahdotonta meriveden lämpötilojen perusteella ennustaa millainen jäätalvi on edessä. Esimerkiksi viime syksynä merivesi oli tähän aikaan asteesta kahteen astetta tämän hetkistä lämpimämpää. Ilmatieteen laitoksella on tosin aloitettu kokeilu, jossa pyritään ennustamaan tulevan talven jääoloja jo syystalvella, jääasiantuntija Jouni Vainio sanoo.
Kuva: Jarmo Vehkakoski