Meripelastusseura/Jan Lundström

Meripelastusseura järjestää kesä-heinäkuun vaihteessa Inkoon ulkosaaristossa sijaitsevassa Bågaskärin toimintakeskuksessa kaksi nuorisoleiriä, joilla opetetaan nuorille monipuolisesti erilaisia veneily- ja meripelastustaitoja.

Leirien 10-15-vuotiaat osallistujat tulevat Meripelastusseuran jäsenyhdistysten nuorisoryhmistä ympäri maata. Molemmilla leireillä on koulutusta päivittäin klo 9:30-17:00 ja sen lisäksi iltaohjelmana rennompi peli tai leikki, jonka sisältö on meripelastukseen liittyvää.

Meripelastusseuran nuorisotoiminnan tavoitteena on tarjota 9-15-vuotiaille nuorille mielekästä ja haastavaa toimintaa meripelastusaatteen ja turvallisen vesillä liikkumisen parissa. Toiminta suunnitellaan nuorten lähtökohdista eri ikävaiheet huomioon ottaen. Kouluttajat ovat ammattitaitoisia, nuorten kanssa toimimaan tottuneita vapaaehtoisia meripelastajia. 16-vuotiaana nuori voi halutessaan siirtyä harjoittelijaksi meripelastusalukselle.

Lisää tietoa Meripelastusseuran nuorisotoiminnasta, mm. nuorisotoiminnan esittelyvideo