Tilaa
Uutiset

Meripelastusalusten paraati Helsingissä pyhäinpäivänä

Vapaaehtoiset meripelastajat kunnioittavat merellä menehtyneiden merenkulkijoiden muistoa alusparaatilla Helsingissä pyhäinpäivänä 6. marraskuuta 2021. Mukana on myös Rajavartiolaitoksen partiovene. Paraatin jälkeen alukset ovat näytteillä yleisölle Eteläsatamassa.

03.11.2021

Kirjoittajaveneen toimitus

Yhteensä 12 pelastusalusta Espoosta, Helsingistä, Inkoosta, Kotkasta, Loviisasta, Porkkalasta, Porvoosta ja Tammisaaresta lähtee ohimarssille pelastusristeilijä Jenny Wihurin johdolla Hernesaaren kärjestä klo 12 ja tekee merenkulkijoiden muistomerkin kohdalla Eiranrannassa lipputervehdyksen klo 12.10. Samanaikaisesti merenkulkujärjestöjen edustajat laskevat seppeleen Merenkulkijoiden muistomerkille Ursinin kalliolla.

Alukset jatkavat matkaansa Eteläsatamaan ja kiinnittyvät Kolera-altaaseen Kauppatorin edustalle, missä ne ovat näytteillä klo 13.00-14.30. Sisään aluksiin ei voida päästää yleisöä koronatilanteen vuoksi, mutta vapaaehtoiset meripelastajat ovat tavattavissa laiturialueella. Paikalla on myös Meripelastusseuran esittelyteltta, jossa on myynnissä kannatustuotteitamme.

Kiireinen kausi lopuillaan

Meripelastusseuran miehistöt on hälytetty apuun tänä vuonna yhteensä 2059 kertaa. 20 ihmistä on pelastettu todennäköiseltä menehtymiseltä, ja apua on saanut yli 4000.

Vapaaehtoisten meripelastusasemien päivystys päättyy asteittain marraskuun aikana. Päivystyskausi 2022 alkaa huhti-toukokuussa.

Vesillä saa ympäri vuoden apua hätänumerosta 112 ja meripelastuksen hälytysnumerosta 0294 1000.

Lue myös nämä

X