Matosaari syvällä itä-helsinkiläisessä saaristossa on todellinen kesäparatiisi. Paikka ei oikeastaan ole saari vaan kapea niemennokka, jolla muinoin sijaitsi Helsingin niemen linnoitusketjuun kuuluva tykistöpatteri. Nyt paikassa on pieni, keltainen puutalo, muutama varastorakennus ja sauna – sekä pelastusalukset P/V Rautauoma ja P/V Mikrolog III.
Täällä työskentelee Helsingin Meripelastusyhdistys. Tai eivät he oikeastaan työskentele, he harrastavat. Siis partioivat, päivystävät, päivittävät taitojaan, kouluttavat toisia ja huoltavat kalustoaan. Siksi, että he voisivat auttaa pulaan joutuneita veneilijöitä.
Vapaaehtoisesti, ilman korvausta.
Keitä nämä ihmiset oikein ovat?
Auttajia joka käänteessä
Markku Tamminen on sympaattinen mies. Hän juttelee paljon, katsoo silmiin, kuuntelee ja vastaa kysymyksiin perusteellisesti. Hän toimii päällikkönä tämän illan partioajolla Rautauomalla. Miehistöksi lähtevät Jartsa Karvonen, Olli Koponen, Marjo Vaha, Mikko Pätäri, Pasi Raatikainen ja Jani Virtanen.
Ennen kuin Rautauoman köydet irrotetaan laiturista, Tamminen keksii, että yhdistykselle tarpeettoman pelastuslautan voisi partioajon yhteydessä viedä Suomen Meripelastusseuralle. Hetkeä myöhemmin lauttaa kärrätään alukselle.
”Tällaista tämä toiminta juuri on. Ei tarvitse kuin mainita, että jotain voisi tehdä, niin kuusi ihmistä on jo hoitamassa asiaa”, Tamminen sanoo.
Rautauoma ottaa kurssin kohti Vasikkasaarta. Siellä sen on tarkoitus toimia pelastusristeilijä Jenny Wihurin hinausharjoituksessa – siis samalla, kun alus päivystää meripelastustehtävien varalta. Tämä on todellista auttamisen maksimointia.
Hevossalmessa Rautauoma pysähtyy odottamaan sillan aukeamista. Hetken päästä paikalle lipuu myös suuri puupurjehtija S/Y Astrid, joka asettuu jonoon Rautauoman taakse.
Tuuli on purjeveneen kannalta kuitenkin hankala.
”Näyttää siltä, että kova sivutuuli painaa purjevenettä päin tuota punaista lateraalimerkkiä”, sanoo Jartsa Karvonen, joka toimii tänään kansimiehenä.
Tamminen tekee päätöksen päästää Astridin ohi, jotta se ei ajelehdi hankaluuksiin. Hän ilmoittaa asiasta radion välityksellä. Pian silta aukeaa, Astrid lipuu ohi, ja ihmiset sen kannella vilkuttavat iloisina huomaavaisesta eleestä.
Rautauomalla eletään niin kuin opetetaan.
Aina valmiina
Partioajolla ollessaan Rautauoma miehistöineen on välittömässä lähtövalmiudessa. Se tarkoittaa, että tehtävälle päästään lähtemään heti, ilman lainkaan viivettä.
Ei sillä, että välittömän lähtövalmiuden ulkopuolellakaan virsiä jäätäisi veisaamaan. Silloin lähtöviive saa olla korkeintaan puoli tuntia.
”On siinä kyllä pizzoja jäänyt pöytään, kun on lähdetty tehtävälle”, Tamminen kertoo.
Muutama muukin ruoka on saattanut jäädä kesken, sillä vapaaehtoisten meripelastajien kausi kestää vapusta marraskuun loppuun, ja päivystys on ympäri vuorokauden. Välittömän lähtövalmiuden tunteja kertyy toista tuhatta.
Keskivertokauden aikana Helsingin Meripelastusyhdistys hoitaa noin yhdeksästäkymmenestä sataankahteenkymmeneen tehtävää. Tyypillisesti apua tarvitsee veneilijä, jonka veneeseen on tullut tekninen vika. Siitä selvitään yleensä hinaamalla.
Eniten sattuu hyvällä säällä
”Kovallakin kelillä lähdemme aina urheasti pelastamaan ihmisiä, mutta ei täällä silloin ketään ole”, kertoo Karvonen, jolla on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus meripelastusharrastuksesta.
Rautauoma kyllä pelastaa tarvittaessa myös ihmishenkiä. Miehistöllä on ensivastekoulutus, ja aluksessa on välineistöä sydämen käynnistävästä defibrillaattorista paloautotason sammutusletkuihin. Ohjaamo on sisältä täysin musta, jotta pimeällä näkee paremmin ulos. Penkeissä on nelipisteturvavyöt ja ilmajousitus kovien kelien varalle.
Sattuuko meripelastajille itselleen koskaan vahinkoja?
”Totta kai, ihmisiä mekin olemme. Varsinkin teknisiä vikoja saattaa tulla, viimeksi oli polttoainevuoto. On meidän aluksiamme joskus uponnutkin.”
Palkaksi perhe
Marjo Vaha on Rautauoman puikoissa, kun se kiinnittyy Vasikkasaaren laituriin. Hän on kokenut meripelastusharrastaja ja toimii nykyään paljon myös kouluttajana, mutta edellisestä kerrasta Rautauomalla on vierähtänyt aikaa. Siksi Tamminen seisoo vieressä neuvomassa.
”Rauhallisesti kohti laituria, hyvä. Nyt vähän eteenpäin, vielä metri.”
Kun Tamminen noin kymmenen vuotta sitten aloitti meripelastusharrastuksen, hänellä oli jo vankka veneilykokemus armeija-aluksista purjeveneisiin. Silti hän aloitti Meripelastusyhdistyksessä tulokkaana ja opetteli kaiken alusta pitäen.
Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että jokainen päällikkö on käynyt läpi koko koulutusjärjestelmän. Silloin päällikkö tuntee aluksensa läpikotaisin ja pystyy tarvittaessa tekemään kenen tahansa miehistön jäsenen tehtävän.
”Joskus on niitäkin, jotka ilmoittavat voivansa tulla meille päälliköksi. Ei se niin toimi”, Tamminen sanoo.
Meripelastustoimintaan voi hakea myös ilman minkäänlaista veneilykokemusta. Niin teki esimerkiksi Olli Koponen nähtyään Suomen Meripelastusseuran pelastusristeilijän Jenny Wihurin satama-altaassa kellumassa.
”En tiedä, joku siinä vaan herätti kiinnostuksen. Selvitin, mistä on kyse, ja sitten hain.”
Nyt Koposella on konemestarin koulutus, ja harrastus on vienyt hänet ulkomaillekin.
Ei se aina näin mene. Vuosittain pääkaupunkiseudun meripelastustoimintaan hakee viidestäkymmenestä sataan ihmistä, mutta heistä vain reilu kymmenen voidaan ottaa mukaan. Suuremmalle määrälle ei pystyttäisi järjestämään tarvittavia koulutuksia.
”Haemme tiimityöntekijöitä ja monipuolisia ulkoilmaihmisiä, joilla on riittävästi aikaa tälle harrastukselle”, Tamminen kertoo.
Aikaa harrastus tosiaan vaatii. Esimerkiksi Tamminen päivysti viime viikonloppuna merellä kahtena päivänä yhteensä kaksikymmentäkaksi tuntia. Tänä aamuna hän aloitti työt seitsemältä, jotta ehti heti neljän jälkeen Matosaareen. Partioajo kestää iltayhdeksään – tai niin kauan kuin ollaan tehtävällä.
Mitä kaiken tämän ajankäytön vastineeksi sitten saa?
”No ensinnäkin tämä on loistava tapa päästä merelle, vaikka ei ole omaa venettä. Ja sitten on tämä yhteisö. Miehistössä on hyviä tyyppejä, joiden kanssa saa yhteisiä kokemuksia”, Tamminen sanoo.
”Kyllä me olemme sellainen meripelastusperhe”, Vaha vahvistaa.
Ajon aikana navigoinnissa käytetään karttaplottereita ja perinteistä merikorttia, ja kaikilla miehistön jäsenillä on oma roolinsa turvallisessa matkanteossa.
Melkein kuin tositilanteessa
”Meripelastuksesta päivää, saanko astua veneeseen?”
Jenny Wihurin apuveneestä Rautauomalle loikkaa nainen, joka käy tilanteen läpi Tammisen kanssa. Rautauomaan on leikisti iskenyt tekninen vika, jonka takia se täytyy ottaa hinaukseen.
Tilanne ei tunnu aivan autenttiselta, sillä hätääntymisen sijaan Rautauoman miehistö juo rauhassa kahvia, mussuttaa pullaa ja rupattelee. Sen verran he kuitenkin eläytyvät autettavien rooliin, etteivät ryhdy pelastustoimiin itse. Niin se menisi oikeassakin tilanteessa.
Rautauoma napataan ensin kylkihinaukseen, ja sen jälkeen se vaihtuu lennossa perästä vedettäväksi. Harjoitus etenee jouhevasti ja se toistetaan kaksi kertaa, sillä koulutettavia on niin paljon. Lopuksi annetaan palautetta.
”Tällaisissa harjoituksissa toimitaan periaatteessa samalla tavalla kuin oikeassa tilanteessa, mutta kaikki tehdään hitaasti ja perusteellisesti”, kertoo Mikko Pätäri.
Tamminen jatkaa, että oikein tiukassa tilanteessa pelastettavalle veneelle heitetään vaikka vain yksi köysi, jotta vene saadaan mahdollisimman nopeasti pois vaarasta.
Aina vaan valmiina
Harjoituksen päätyttyä alus suuntaa takaisin Matosaareen. Koko maisema kylpee kultaisessa ilta-auringon valossa, ja tunnelma ohjaamossa on rauhallinen. Näyttää siltä, että illasta selvitään ilman oikeita meripelastustehtäviä.
Tekeminen ei lopu siihen, kun köydet kiinnitetään kotilaituriin. Vielä täytyy siivota alus, palauttaa varusteet paikoilleen ja tehdä paluutarkastukset. Yleensä siihen velvoitetaan koko miehistö, mutta tällä kertaa Pätäri saa luvan lähteä. Ei hän tosin vapaalle lähde, vaan veneellä kauppaan ostamaan eväitä seuraavan päivän nuorisotoimintaa varten.
Vastuu ei lopu vielä senkään jälkeen, kun Rautauoma on kunnossa ja eväät hankittu. Helsingin Meripelastusyhdistyksessä aina joku on puolen tunnin päässä meripelastustehtävästä.
Maksutonta apua vesillä
Jos vene tekee tenän kesken matkanteon, ja se joudutaan hinaamaan satamaan, lasku voi olla jopa kolminumeroinen. Siksi kannattaa harkita Suomen Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelua. Silloin apu vesillä on maksutonta.
Vuoden Trossi-jäsenyys maksaa 80 euroa, ja sillä saa vian iskiessä hinauksen lähimpään satamaan sekä apua korjaajan ja veneen väliaikaisen säilytyspaikan hankintaan.
Hankkimalla Trossin tulee kannattaneeksi myös vapaaehtoista meripelastustoimintaa.
Juttu meripelastajista on julkaistu Vene-lehdessä 8/2017.
Hätätilanne! Mihin soitan?
Merellä: 0294 1000
Sisävesillä: 112
VHF-kanava 16 / VHF-DSC 70
Trossi-palvelupyynnöt (1.5.-31.10.) 0800 30 22 30
Hätä- tai vaaratilanteessa ilmoita:
- nimesi (aluksesi nimi) ja yhteysmahdollisuudet
- tapahtumapaikka mahdollisimman tarkasti
- mitä on tapahtunut
- onko loukkaantuneita tai ihmishenkiä vaarassa
- mitä apua tarvitaan
- ÄLÄ KATKAISE YHTEYTTÄ ennen kuin saat luvan.
