Tilaa
Arvostelut

Merimiestatuoinnit

26.08.2020

Kirjoittajalauri kaira

KustantajaSKS (2020)
Hinta29,95 €

Perimätiedon mukaan merimiestatuointeihin sisältyy viestejä menneisyydestä. Mikko Helseniuksen ja Jari Ruotsalaisen uusi tietokirja Merimiestatuoinnit väittää kuitenkin toista ja pilkkoo myytit sekä pureutuu ilmiöön juurta jaksaen.

Tekijät väittävät, että suomalaisten merimiesten tatuointeihin ei liittynyt suurempaa symboliikkaa enää 1900-luvulla. Kuvat otettiin pääasiassa pikku kaljoissa Tanskan Nyhavnissa, joka oli Pohjoismaiden tatuointikeskus ja useasti monelle merimiehenalulle ensimmäinen etappisatama ulkomailla.

On kuitenkin huomattava, että vaikka tatuointeihin ei liittynyt ottajan kannalta syvempiä merkityksiä, oli niiden kuvakieli hyvin samankaltaista. Tietyntyyppiset tatuointimotiivit sitoivat merimiesyhteisöä. Useasti tatuoinnin aiheen ja koon ratkaisi tatuoijan taidot sekä merimiehen varallisuus.

Erityisen maininnan ansaitsee teoksen laaja kuvitus, jonka kirjan taittaja Mika Tuominen on loihtinut mestarimaisesti esille. Ilman lukuisia värikuvia vanhoista flash-arkeista, ja muusta rekvisiitasta olisi kirja jäänyt valjuksi. Helseniuksen ja Ruotsalaisen Merimiestatuoinnit avaa hienolla tavalla ikkunan suomalaisten merimiesten tatuointikulttuuriin ja merenkulun historiaan niin tekstin kuin kuvien muodossa.

Suomalainen.com

Lue myös nämä

X