Tilaa
Uutiset

Merimaskussa ennätyspitkä laituriponttoni vesille

14.05.2013

KirjoittajaKiti Westerback

A-laiturit

Kesäkuussa avattavan Merimaskun uuden merihuoltoaseman 16-metrinen laituriponttoni laskettiin vesille Vanhan Lossirannan edustalle.

Raisiolaisen A-Laiturit Oy:n historian suurimman laituriponttonin pituus on 16 metriä, leveys 3,5 metriä ja painoa sillä on 24 tonnia.

– Näin pitkiä laituriponttoneita valmistetaan Suomessa todella harvoin. Oli hienoa, että pääsimme nyt tekemään tällaisen ja saimme paljon uutta kokemusta pitkien ponttonien valmistuksesta, kertoo A-Laiturit Oy:n toimitusjohtaja Matti-Pekka Vähätalo.

Nosto kriittisin hetki

Vähätalon mukaan etenkin valmiin laiturin nostot ovat kriittisiä hetkiä. Silloin laiturin rakenteet joutuvat oikeastaan koko elinkaarensa kovimmalle rasitukselle.

– Vedessä kuormitukset ovat toisenlaisia, pehmeämpiä, lähinnä aallokosta johtuvia. Suurin rasitus kohdistuu tällöin ankkurointikettinkeihin ja niiden kiinnityskorvakkeisiin. Ankkuripainoa tällaiseen isoon laituriin tarvitaan kaikkiaan 12 tonnia, joten aika monta betonipainoa sinne pitää laittaa, Vähätalo jatkaa.

A-Laiturit Oy on vuonna 1987 perustettu laitureiden valmistukseen erikoistunut yritys, jonka tehdas sijaitsee Raisiossa Varsinais-Suomessa. Yritys työllistää 15 ihmistä ympäri vuoden sekä lisäksi kausityöntekijöitä kesäaikana.

Lisätietoja

 

 

 

Lue myös nämä

X