Tilaa
Uutiset

Match Racen olympiakarsinnat, Miami: Lehtisen venekunta otti maapaikan

04.02.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Eero Lehtinen

Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff ottivat Suomelle maapaikan Lontoon olympiaregattaan voittamalla semifinaalin jännitysnäytelmässä Argentiinan Martina Silvan venekunnan 3-2.

Kuvassa oikealla miehistön varajäsen Annina Takala.

Pääsy finaalin takasi paikan kolmen parhaan maan joukossa, mutta jännäksi ehti tilanne jo mennä välierän ratketessa vasta viidennessä ja viimeisessä lähdössä.

– Jätimme argentiinalaiset neljännessä lähdössä liian löysälle vartioinnille. Meidän olisi pitänyt seurata heitä tarkemmin, vaikka johdimmekin selvästi. Yhtäkkiä hävisimmekin lähdön, joka oli jo ollut meidän, tiimi kommentoi tuoreeltaan Miamista.

– Jouduimme ylipäänsä liian usein tilanteeseen, jossa meidän piti nousta takaa. Lisäksi olisi ollut helpompaa, jos emme olisi kiertäneet turhia merkkejä, suomalaiset nauroivat jo omalle virheelleen.

Lauantain piti olla lyhyempi päivä, jonka aikana olisi purjehdittu vain toinen peruskierros loppuun. Koska sunnuntaiksi on luvattu kevyttä tuulta, päättivät järjestävät siirtyä välieriin jo lauantaina.

Sunnuntaille ei suomalaisten ja heidän vastustajansa, niin ikään olympiapaikkansa varmistaneen Espanjan tiimin osalta jää jännitystä.

– No, meillä on sitten hyvä treenipäivä erinomaisen tiimin kanssa. Euroopan mestarit on aina kiva voittaa, kippari Silja Lehtinen latasi panosta finaaliin.

Sunnuntain pronssilähdöissä ratkaistaan, saako viimeisen Miamissa jaettavan olympiapaikan Tanska vai Argentiina.

Suomalaispurjehtijoilla on nyt maapaikka Lontoon olympialaisiin seitsemässä veneluokassa.

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotus
Kuva: Eero Lehtinen

 

Lue myös nämä

X