Tilaa
Uutiset

Match Racen olympiakarsinnat, Miami: Lehtisen tiimi jatkaa kärjessä

04.02.2012

KirjoittajaKiti Westerback

OnEdition 2011

Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff jatkoivat Match race -luokan olympiakarsinnan hallintaa.

Tiimi voitti kaikki ensimmäisen kierroksen vastustajansa 8-0 selvällä erolla seuraaviin (kolmella tiimillä viisi voittoa). Kuusi parhaiten sijoittunutta maata jatkoi jo eilen eilen toiselle kierrokselle, jolla veneet kohtaavat toisensa kaksi kertaa. Saavutetut pisteet mitätöityivät kierrosten välissä.

Suomalaiset ehtivät purjehtia eilen jo kuusi toisen kierroksen 10 lähdöstään. Tuloksena oli viisi voittoa ja yksi tappio.

– Meillä oli monta hyvää ja tiukkaa lähtöä reippaassa tuulessa. Onnistuimme tankkaamaan nestettä ja energiaa lyhyiden taukojen aikana kuitenkin tarpeeksi, joten virtaa riitti vielä viimeisessäkin lähdössä, yhteensä yhdeksän lähtöä purjehtinut tiimi viestitti eilen.

Tänään lauantaina ohjelmassa on toisen kierroksen neljä viimeistä lähtöä. Voittojen määrät ratkaisevat ne neljä parasta, jotka jatkavat huomenna välieriin.

– Tavoittelemme toisen kierroksen voittoa, koska silloin saamme itse valita vastustajamme välierään, kippari Lehtinen kertoi.

– Sääennuste lupaa samanlaista, voimakasta tuulta kuin perjantainakin oli. Päivästä tulee mielenkiintoinen.

Kilpailun kolme parasta saa paikan Lontoon olympialaisiin ja neljännelle lankeaa varamiehen paikka.

Purjehdukset alkavat Suomen aikaa myöhään iltapäivällä ja jatkuvat iltaan.

Regatta päättyy sunnuntaina.

Seuraa kilpailua (klikkaa sivun alaosasta Live tracking)

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n tiedotus
Kuva: OnEdition 2011
 

Lue myös nämä

X