Tilaa
Uutiset

Match race MM, Göteborg: Kovatasoinen kisa edessä

25.06.2012

KirjoittajaKiti Westerback

SPV/Vesa Koivunen

Match race -venekunta Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff aloittaa luokkansa MM-kilpailun huomenna Ruotsin Göteborgissa.

Vaikka maailmanmestaruus toki kiinnostaa kolmikkoa, on kisa heille ennen kaikkea hyvä viimeistelyharjoitus Lontoon olympialaisiin.

– Kaikki olympiavenekunnat ovat paikalla, ja lisäksi täällä on muitakin huippuja. Kisasta tulee tasoltaan kova, Suomen kippari Silja Lehtinen sanoi.

– Me valmistauduimme tähän kuin treenijaksoon, vaikka taistelemme toki täysillä sijoituksesta kahdeksan parhaan joukkoon ja nostamme sitten tavoitettamme. Tärkeintä on hioa kaikki valmiiksi olympialaisiin, Lehtinen jatkoi.

Kisanälkä kasvoi tauolla

Kolmikolla on takanaan muutaman viikon tauko, joka on kasvattanut kisanälkää. Tiimi sijoittui Weymouthin kovatuulisessa maailmancupissa kuudenneksi, mutta kisa antoi lupauksia vielä paremmasta.

– Göteborgiin on luvattu melko kevyttä keliä, mikä sopii meille. On hyvä saada treeniä siinäkin, sillä olympialaisissa voi olla luvassa mitä vain, Lehtinen kertoi.

Lehtinen, Kanerva ja Wulff karistelivat ”pahimmat ruosteet” niskastaan tänään ja ovat nyt täydessä terässä MM-kisojen ensimmäiselle karsintakierrokselle.

Kilpailu huipentuu lauantain finaali- ja pronssilähtöihin.

Seuraa kisaa tiistaina suorana

Lisätietoja

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Kuva: Vesa Koivunen/SPV

 

Lue myös nämä

X