Tilaa
Jutut

Maailman­ympäripurjehtija Thomas Coville – Siivet unelmille

Thomas Coville aikoo kiertää maapallon alle 40 vuorokaudessa. Sitä varten hän on rakennuttanut ainutlaatuisen veneen, jossa mikään ei ole tavallista.

27.03.2019

KirjoittajaARI INKINEN KUVAT ARI INKINEN JA FRÉDÉRIK MORIN/SODEBO Piirros THOMAS COVILLE

Pieni varieteesali Oslon Aker Bryggan tiilirakennuksessa pullistelee väkeä. Puheensorina on taukoamaton, samoin kansitakkien kahina. Näyttämön reunoilla on tilaisuuden järjestäjän, norjalaisen veneilyvaatevalmistaja Helly Hansenin vaatteita mallinukkien päällä sekä suurina julisteina.

Keskimittainen, rentoihin vaatteisiin pukeutunut rauhallisen oloinen mies kävelee lavalle. Hän vaikuttaa ujolta. Olemus vahvistaa jo aikaisemmin päivällä haastattelun yhteydessä syntynyttä vaikutelmaa: Thomas Coville ei halua tehdä itsestään suurta numeroa.

Kahdesti Coville tervehtii yleisöä, joka vähitellen hiljenee.

”Hi, it´s great to be here. Scandinavian way of living has always been very close to my way of working.”

Onnistumisia ja pettymyksiä

Coville kertoo aina olleensa hieman ujo ja arka, jopa syrjäänvetäytyvä.

”Vasta purjehdus antoi minulle uskoa itseeni ja ymmärryksen, että selviydyn asioista. Purjehtiessani ensimmäisellä pikkuisella veneelläni ymmärsin, miten vene tottelee minua, ja miten tuuli ja aallot vaikuttavat veneeseen, ja että voin hallita veneen menoa. Se oli vapauttava tunne. Siitä lähtien olen purjehtinut.”

Ja totisesti, Thomas Coville on purjehtinut. Hän on purjehtinut Mini Transatia, Route du Rhumia, Vendée Globea, Volvo Ocean Racea – kaikkia mahdollisia kisoja. Hän on kiertänyt maapallon purjehtien kahdeksan kertaa, niistä neljä kertaa yksin. Aina häntä on ajanut sama unelma: olla nopein. Atlantin ylityksessä, kullakin kisareitillä, mutta ennen kaikkea olla nopeimmin maapallon ympäri purjehtinut ihminen.

 

Kerran Thomas Coville on siinä onnistunut. Vuonna 2016 hän purjehti ennätyksen 49 vrk 3 tuntia 7 minuuttia ja 38 sekuntia. Seuraavana vuonna maanmies FranÇoise Gabart rikkoi ennätyksen noin viikolla. Thomas Coville päätti yrittää uudestaan.

Vain pieni hetki kajuutassa riitti tuhoamaan tavoitteen. Thomas muistelee tuota hetkeä edelleen päätään pudistellen.

”Olin lähtenyt Englannista ja ajoin autopilotilla. Tavalliseen tapaan minulla oli AIS-hälytys päällä, sillä alueella oli liikennettä. Alhaalla katsoin heti ruudulta, että AIS ei näyttänyt muuta liikennettä lähellä. Hetken päästä kuitenkin rysähti. Olin törmännyt rahtilaivaan, onneksi vinottain ja vain ponttoni vaurioitui. Myöhemmin selvisi, että AIS päivittyi jostain syystä poikkeuksellisen hitaasti, eikä siksi hälyttänyt.”

Thomas Coville purjehti takaisin lähtösatamaan, jossa pääsponsori, ranskalaisen elintarvikealan jättiyritys Sodebon Patricia Brochard lohdutti epäonnista: ”Me rakennamme uuden veneen, mutta sinä tarvitset nyt apua”.

10 miljoonan euron projekti

Epäonnistumisesta sikisi uusi projekti, jonka tuloksena syntynyt Sodebo Ultim 3 laskettiin maaliskuun alussa veteen Vannesissa, Ranskassa. Thomas Coville aikoo ”lentää” veneellään ympäri maapallon alle 40 vuorokaudessa.

Covillen mukaan mikään veneessä ei ole tavanomaista. Ratkaisevaa oli oivallus foilaavan veneen tasapainosta. Hän kertoo, miten keskustelu Porschen kilpa-autojen suunnittelijan kanssa selkiytti hänelle tasapainon merkitystä.

”Porschella siirrettiin auton moottoria 7 senttimetriä eteenpäin. Sen seurauksena auton tasapaino parani, samoin käsiteltävyys, ja myös kierrosnopeus parani useita sekunteja. Mietin, että miksei sama periaate toimisi veneessäkin”, Thomas Coville muisteli oivallusta.

Coville päätti perustaa suunnitteluryhmän uuden veneen kehittämiseen. Hän ei halunnut yhtä ainoaa suunnittelijaa, vaan eri alojen asiantuntijoista koostuvan ryhmän, jossa oli mahdollisimman laajasti tietoa yhtä lailla rakennetekniikasta, aerodynamiikasta kuin hydrodynamiikasta.

”Trimaraanin painopiste on perinteisesti ollut melko kaukana perässä, jotta ponttonit eivät sukeltaisi aaltoon. Foilit kuitenkin aiheuttavat voimakkaan nosteen maston etupuolelle, mikä luonnostaan pitää keulaa ylhäällä. Koska perään ei tarvitse sijoittaa painoa, voi veneen toiminnallinen keskus sijaitse aiempaa edempänä”, selittää Coville ydinajatusta.

Niinpä ohjaamo päätettiin sijoittaa maston eteen. Painopisteen siirron vaikutus tasapainotetaan totuttua suuremmilla foileilla, jotka ovat tavanomaista sekä pitemmät että leveämmät. Sen sijaan köli on kapeampi.

Ohjaamon siirto mahdollisti isopurjeen alaliesman viemisen lähes keskirungon kanteen. Se puolestaan vähentää tuulen pyörteilyä purjeen alareunassa. Kaikkien muutosten seurauksena purjevoimien vaikutuspiste (centre-of-effort) alenee peräti kolme metriä, mikä parantaa merkittävästi veneen tasapainoa.

Venettä ei rakennettu ainoastaan yhdessä paikassa, vaan rakentaminen hajautettiin neljälle eri valmistajalle, muun muassa Italiaan Persicolle. Lopulta palapelin osat kuljetettiin Ranskaan ja koottiin veneeksi.

”Minun täytyy myöntää, että tällä hetkellä hieman pelottaa. En tiedä, olemmeko olleet oikeassa”, Thomas Coville sanoo viikkoa ennen Sodebo Ultim 3:n vesillelaskua. ”Voihan olla, että ideamme ja ajatuksemme eivät toimi todellisuudessa.”

Ideoita prosessin aikana on riittänyt, ja kuten Thomas Coville sanoo, todella paljon myös huonoja ideoita. Ne on kuitenkin yksi kerrallaan ammuttu alas.

”Yksi ajatuksista on, että veneen on kuljettava nopeammin kuin tuuli. Maailmanennätyksen kannalta on ratkaisevaa, että siirtyminen matalan rintamasta toiseen käy menettämättä aikaa. Tämä vene tekee sen mahdolliseksi”, Coville kuvailee veneen potentiaalia.

Uudenlaiseksi haasteeksi hän mainitsee, ettei ennätysjahdissa ole mahdollista mennä enää yhtä etelään kuin aikaisemmin. ”Etelämantereesta irronneiden pienten ja isompien jäävuorten määrä on lisääntynyt ja niitä on aiempaa pohjoisempana, mikä selkeästi nostaa vahinkoriskiä.”

Yksinkertaista elämää

Thomas Coville korostaa moneen kertaan, että merellä elämä on varsin yksinkertaista. Kaikki keskittyy siihen, että vene kulkee mahdollisimman nopeasti – ja turvallisesti – eteenpäin.

”Ei ole väliä, purjehtiiko yksin vai ryhmän jäsenenä. Aina pyrkimys on päästä nopeasti eteenpäin. Olen tehnyt kumpaakin, purjehtinut yksin ja miehistössä. Suurin ero on siinä, että miehistössä tärkein henkilö on aina kaveri, jonka kanssa purjehditaan. Silloin viedään ryhmää eteenpäin. Yksinpurjehduksessa täytyy keskittyä vain itseensä ja omaan tekemiseensä”, Coville korostaa.

Hän myös muistuttaa, että purjehtijan on oltava utelias.

”Purjehduksen, ja varsinkin ennätyspurjehdukseen, liittyy valtavan paljon eri osa-alueita. On pakko olla kiinnostunut asioista, joita maissa ei välttämättä ajattele. On oltava meteorologi ja mekaanikko, ravitsemustieteilijä ja purjeneuloja. Vene on tunnettava läpikotaisin ja yksinäisyys ei saa pelottaa”, Thomas Coville kuvailee. ”Ja on kestettävä pettymyksiä. Pahin hetki ennätyspurjehduksessa on, kun tajuaa ettei saavuta ennätystä. Oli syy mikä tahansa.”

”Mutta parhaimmillaan purjehdus on, kun kaikki on tasapainossa: tuuli, aallot, mieli, fysiikka. Silloin kaikki on helppoa ja tuntuu, että vene lentää. Ei se ehkä ole meditointia, mutta aivan varmasti niin lähellä sitä kuin mahdollista”, vakuuttaa Thomas Coville, jolle ennätysten tavoittelu on elämän toiseksi tärkein asia heti perheen jälkeen.

Salissa kuulisi kynänkin putoavan. Olen istunut salin parvella kaksi tuntia ja seurannut, miten Thomas Coville on pitänyt yleisöä herpaantumattomassa otteessaan. Jokainen paikalla olija ymmärtää, että heidän edessään hiljalleen veneestään kertoileva mies on yksi maailman ehdottomasti kovimmista purjehtijoista.

Alla video veneen paljastustilaisuudesta.

Lue myös nämä

X