Tilaa
Uutiset

Lossin ja huviveneen törmäys – tähystys puuttui

Velkualla heinäkuussa sattunut yhteentörmäys johtui mm. huurtuneista ikkunoista.

06.09.2020

Kirjoittajaveneen toimitus

KuvaajaOTKES

Huvivene ja lossi törmäsivät toisiinsa 24. heinäkuuta 2020 Naantalin Velkualla. Onnettomuustutkintakeskus suoritti alustavan tutkinnan, ja julkaisi elokuussa raportin tapahtuneesta.

Syynä onnettomuuteen oli kummankin osapuolen huono tähystys. Huviveneen tuulilasi oli kosteuden takia huurtunut, ja huviveneen päällikkö joutui ajoittain pyyhkimään kosteutta kädellään ratin edessä olevasta ikkunasta. Veneen kuljettaja ei huomannut vasemmalta lähestyvää lossia vaan ajoi sen eteen.

Onnettomuustutkintakeskuksen raportin mukaan lossia lähestyvä vene tuli oikealta, joten sen olisi pitänyt olla lossin kuljettajalle hyvin havaittavissa. Näkyvyyttä heikensivät näkemäesteenä olleet, ohjaamon pikkuikkunan eteen asetetut erilaiset työskentelyyn tarkoitetut asiakirjakansiot ja mapit. Törmäyksessä lossin rantakiinnitykseen tarkoitetut ulokkeet lävistivät veneen rungon keulasta ja perästä, vesirajan yläpuolelta. Huviveneessä ollut lapsi loukkaantui.

Pääsyynä tapahtuneeseen oli se, että huviveneen päällikkö ei ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin lossin sijainnin selvittämiseksi, vaikka tiesi ylittävänsä lossiväylän. Veneen ikkunoissa oli näkyvyyttä oleellisesti haitannutta märkää huurua. Lossi ei nähnyt lähestyvää venettä ilmeisesti sen takia, että sivuikkunan edessä oli mappeja ja muistilehtiöitä.  Myöskään lossin tutka ei ollut käytössä.

Lue myös nämä

X