Tilaa
Uutiset

Lehtisen venekunta maailmancupin johtoon

30.05.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Eero Lehtinen

Silja Lehtinen (oik.), Silja Kanerva (vas.) ja Mikaela Wulff purjehtivat naisten Match Racen maailmancupin kakkostilalle Hollannissa.

Pahimmillaan 18 m/s puhaltanut puuskikas tuuli teki Medemblikin naisten match race -finaalista huippudramaattisen. Kilpailulautakunta lyhensi finaalisarjan ensin paras kolmesta -sarjaksi. Lopulta spinnaakkeripurjeiden käytöstäkin luovuttiin ratkaisevassa kolmannessa osakilpailussa.

Hollantilaiset voittivat ensimmäisen purjehduksen vaikka suomalaiset saivatkin paremman lähdön. Rajut puuskat tuottivat molemmille paljon töitä ja avotuulilla veneet olivat aika ajoin kontrollin rajamailla. Hollantilaislla oli parempi vauhti vastatuuliosuuksilla.

Toisessa lähdössä hollantilaiset olivat taas aluksi niskan päällä, mutta ensimmäisellä avotuuliosuudella he menettivät veneensä hallinnan ja ohjailtavuuden kovassa puuskassa ja suomalaiset suorastaan lensivät johtoon.

Etumatka vain kasvoi kisan aikana ja viimeisellä avotuuliosuudella hollantilaisille sattui toinen virhe, kun veneen keula kaivautui isoon aaltoon kovassa puuskassa ja vene keikahti äkillisesti tuulenpuolelle. Veneen raju liike heitti molemmat gastit mereen ja kippari Renée Groeneveld jäi yksin hurjaa vauhtia kiitäneeseen veneeseensä.

Suomalaiset kiittivät ja purjehtivat varmasti toisen osakilpailun voittoon. Molempien venekuntien keulapurjeet rikkoutuivat kovassa tuulessa ja ratkaisevaa lähtöä jouduttiin odottelemaan pitkään, kun hollantilaisten läpimärkä miehistö kerättiin merestä ja varusteet saatettiin taas kuntoon. Tuulenpuuskat vain yltyivät ja spinaakkerien käytöstä päätettiin luopua.

Viimeisen osakilpailun aikana suomalaisten vastatuulipurjehdus oli vahvempaa ja niinpä heidän onnistui kontrolloida kisaa aina viimeiselle kääntömerkille asti. Silloin tapahtui ratkaiseva virhe, kun suomalaiset päästivät takaa-ajajansa eri teille hakemaan omia tuulia ja lopulta hollantilaisten onnistuikin kuroa rako umpeen ja purjehtia selvään voittoon suomalaisten katsellessa tilannetta voimattomina.

Kisan jälkeen kolmikon tunnelmat olivat ensipettymyksen jälkeen pian iloisen positiiviset. Pukuhuoneesta tavoitettu Silja Lehtinen naureskeli: – Tosi makeeta, että saatiin kisata näin kovassa tuulessa. Yleensä meitä ei päästetä edes treenaamaan noin kovassa kelissä!

Kolmikon valmentaja Tudur Owen oli kakkossijaan pettynyt, mutta purjehtijat olivat innoissaan.

– Nollataan tilanne, huilataan vähän ja jo viikon päästä maanantaina matkustetaan tuleville olympiavesille ja seuraavaan maailmancupin kisaan. Finaalipaikka oli loistava saavutus ja ihan helpolla meitä ei siinäkään voitettu… voittaja Renée Groeneveld istuukin vieressäni ja olemme vieläkin ihan fiiliksissä kaikista makeista surffeista vesillä!

Kakkostila oli suomalaiskolmikolle jo toinen kuluvan vuoden maailmancupeissa. Osakilpailuvoitto antaa vielä odottaa, mutta näin nälkää ainakin riittää kesän tuleviin koitoksiin ja etenkin kotivesillä heinäkuussa käytäviin olympialuokkien EM-purjehduksiin.

Medemblikin osakilpailun jälkeen Lehtisen venekunta nousi yhden pisteen turvin naisten Match Race –maailmancupin johtoon.

470-luokassa purjehtineiden Joonas ja Niklas Lindgrenin päivä sujui komeasti, ja he purjehtivat päivän lähdössä toiseksi, jonka jälkeen he olivat kokonaissijoituksessa 13:s. Laser-luokassa kilpailevan Mattias Lindforsin lopullinen sijoitus oli 51:s.

Lisätietoja

Lähde ja kuva: Eero Lehtinen ja Suomen Purjehdus ja Veneily ry

 

Lue myös nämä

X