Tilaa
Uutiset

Laser Radial MM: Multala vahva ykkönen, Tenkanen 11:s

12.07.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Multala 120710

Sari Multala jatkoi maanantaina vahvaa suoritustaan. Ero kisan kakkoseen kasvoi, vaikka kisapaikan vaihtelevat tuuliolot johtivat taas päivän toisen lähdön peruuntumiseen.

Kun sunnuntaina Laser Radialin MM-kisoissa Largsissa kamppailtiin liian navakan tuulen kanssa, tänään ongelma oli päinvastainen. Maanantaille suunnitelluista lähdöistä vain ensimmäinen saatiin purjehdittua. Sekin kisattiin haastavissa oloissa. Kisajärjestäjän tietojen mukaan tuuli muutti suuntaa noin 100 asteen verran lähdön viimeisellä osuudella.

Sari Multala purjehti päivän ainoassa kisassa viidenneksi. Sijoitus pitää Multalan entistä vahvemmin kiinni kärkipaikassa ja maailmanmestaruudessa. Kisassa toisena oleva Marit Bouwmeester on nyt 7 pisteen päässä Multalasta.

– Tänään oli vaikeat olosuhteet. Onnistuin kuitenkin vaisun lähdön jälkeen nousemaan vähitellen viidenneksi, mikä paransi hiukan vielä asemia. Huomenna tavoitteena on purjehtia tasaisesti kärjen tuntumassa, Sari Multala kertoo.

Hankalaa tuulta valitteli myös Tuula Tenkasen valmentaja Minna Aalto:

– Olosuhteet olivat tosi vaikeat ja vaihtelevat. Tuuli oli hyvin kevyt, mutta lopussa tuulen kääntyessä päästiin jopa hetken roikkumaan, Aalto kuvailee.

Tuula Tenkanen oli tänään 12:s, joka nosti hänen kokonaissijoituksensa aivan kymmenen kärjen tuntumaan 11:nneksi.

Tiistaina on tarkoitus purjehtia jälleen finaalilähtöjä. Viimeinen kisapäivä on keskiviikkona.

Lisätietoa

Lähde: Suomen Purjehtijaliiton tiedotus
Kuva: Marc Turner/RYA

Lue myös nämä

X