Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Kuukauden vene: Saildrone Surveyor – Valpas ilman kansivahtia

Merten droonit eivät ole mökkileluja vaan 33–72-jalkaisia kaikennäkeviä tutkimusaluksia. 

28.03.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

KuvaajaSaildrone

Maaliskuun 26. päivä 2009 Mojaven autiomaassa. Kuuman suolajärven päällä tuuli puhaltaa myrskylukemissa yli 21 m/s. Olot sopivat brittiläisen Richard Jenkinsin kymmenvuotisen unelman täyttämiseen. Syntyy tuulivoimalla kulkevien maa-ajoneuvojen uusi nopeusennätys 126,2 mph (203,1 km/h).

Loikataan vuosikymmen eteenpäin ja löydämme Jenkinsin aivan toisenlaisesta ympäristöstä. Hän vetää Kaliforniassa yritystä nimeltä Saildrone ja esittelee ensimmäisen versionsa miehittämättömästä, tuulella ja aurinkovoimalla kulkevasta tutkimusaluksesta.

Vielä pikku hyppäys nykypäivään ja Saildronet ovat purjehtineet yhteensä yli puoli miljoonaa merimailia ja 15 000 vuorokautta maailman merillä napavyöhykkeiltä päiväntasaajalle.

Navigointitekniikka on sama kaikissa Saildroneissa. Jäykkä siipipurje on varustettu tuuliperäsimellä, joka trimmaa kääntyvän maston oikeaan kulmaan. 2–6 solmua on paras vauhti antureiden toiminnalle, joten nyt ei tavoitella huippunopeutta vaan äärimmäistä kestävyyttä. Droonien huoltoväli venyy jopa vuoteen ja riippuu enemmän mukana olevasta laitteistosta kuin itse droonista.

Aluksia valvotaan koko ajan etänä satelliittiyhteyden kautta. Gps-signaalin lisäksi ne käyttävät omaa, koneoppimista hyödyntävää väistöohjelmaansa. AIS-järjestelmä tunnistaa laivaliikenteen, mutta tutkien ja kameroiden avulla etävalvojat ja droonit itse osaavat väistää pienempiä aluksia, isoja eläimiä ja muita odottamattomia esteitä. Droonit ovat huomiovärisiä ja niissä on navigointivalot.

Pienin Saildrone on kymmenmetrinen Explorer. Suurin malli on Surveyor, jonka pituus on 22 m ja siiven korkeus 13 m. Se on varustettu myös 78 hv apumoottorilla.

Anturivarustus riippuu tehtävästä. Erilaisia kaikuluotaimia on pohja-, virtaus- ja kalastotutkimuksiin. Vedestä ja ilmasta voidaan kerätä niin lämpö- kuin kemiallista tietoa. Koska iso runko sallii näytteiden käsittelyn pitkälti jo Saildronessa, valvojat saavat käsiinsä reaaliaikaista tietoa.

Tosiaikaisuus toimii molempiin suuntiin, minkä edun ovat huomanneet USA:n rannikkovalvonnan viranomaiset. Saattaa siis käydä niin, että uutta mannerta lähestyvä purjehtija voi saada ensimmäisen ihmiskontaktinsa miehittämättömän aluksen kaiuttimen kautta.

Saildrone

X