Tilaa
Jutut

Kuukauden vene: Nautilus – Molemmin puolin pintaa

Jos niin hullusti käy, että maisemat merellä eivät enää jaksa kiehtoa, ei hätää. Uutta nähtävää riittää yllin kyllin pinnan alla.

08.06.2023

KirjoittajaPasi Nuutinen

Ensisilmäyksellä Nautilus vaikuttaa futuristisesti muotoillulta, mutta muuten tavalliselta luksusjahdilta. Pitkällä kannella on aurinkodivaaneja, katteen suojaamia sohvastoja, aistikas baari ja ruokailutila, suuri poreallas sekä hulppea vedenpintaan laskeutuva taso rantaleikkejä varten.

Yllätys on tällä kertaa kirjaimellisesti pinnan alla. Jules Vernen klassikkoromaanista nimensä lainannut alus on oikeasti sukellusvene. Täysin toisenlainen visio aiheesta kylläkin, kuin nykyiset klaustrofobiset toteutukset, ja paljon lähempänä kapteeni Nemon aluksen henkeä.

Hollantilainen veistämö U-Boat Worx ja saksalais-turkkilainen muotoilutoimisto Officina Armare eivät ole vain mielikuvituksen varassa liikkeellä, vaan hankkeelle etsitään jo tilaajia.

Kansitilat suljetaan sukellettaessa. Nautilus pääsee jopa 150 metrin syvyyteen ja voi pysytellä veden alla neljä vuorokautta. Silloin matkanopeus on neljä solmua. Pintakulussa toimintamatka on 3 200 merimailia yhdeksän solmun nopeudella.

37,5 metriä pitkä runko on kauttaaltaan varustettu suurilla, paineenkestävillä pyöreillä ikkunoilla. Suureen salonkiin laskeudutaan yläkannelta tyylikkään portaikon kautta tai hissillä.

150 metrin syvyydessä voi ihailla paineenkestävien ikkunoiden kautta vaikka kalaparvia.

Hallimaisesta tilasta avautuu näköala pinnanalaisiin ihmeisiin. Samoin omistajien ja vieraiden sviiteistä, jotka on varustettu omien kylpyhuoneiden lisäksi muhkeilla sohvaryhmillä ja työpöydillä. Paras näköalapaikka on varattu keulaan, josta ikkunat aukeavat eteen, alas ja molemmille sivuille.

Kirjaston, ruokailutilojen ja pystybaarin ohella viihdykettä matkustajille tarjoaa oma kuntosali. Sekä vedenalainen tenderi, viiden hengen minisukellusvene, jolla voidaan tehdä pieniä ekskursiota syvyyksissä.

Apualuksen nimi Aronnax on sekin poimittu Vernen teoksesta. Tosin kirjan kertojaminä, tiedemies Pierre Aronnax käytti alkuperäisen Nautiluksen apuvenettä pakoon kapteeni Nemon vieraanvaraisesta vankeudesta.

Lisätiedot nautilus-submarine.com

Nautilus Submarine.

Lue myös nämä

X