Tilaa
Jutut

Kuukauden vene: Crystal Ship – Mökkilautta naapurista

Virolaiset ovat ihan yhtä innokkaita mökkeilijöitä kuin me suomalaisetkin – ja aivan yhtä nokkelia ratkoessaan puuttuvien rantatonttien ongelmia asuttavilla lautoilla.

03.09.2019

KirjoittajaPasi Nuutinen

KuvaajaValmistaja

Mökkilauttoja on nähty jos jonkinlaisia, pellepelottomien virityksistä hyvinkin taidokkaisiin kaupallisiin versioihin. Jälkimmäisten joukkoon pyrkii virolainen, luonnosvaiheessa oleva projekti Crystal Ship.

Sen taustavoimina on pitkän linjan ammattilaisia, joilla on kokemusta vene- ja laiva-alan alihankkijoina mm. suomalaisille, ruotsalaisille ja brittiläisille valmistajille.

Kantava ajatus on pitkälle viety modulointi. Alimpana ovat ponttonit, jotka valmistetaan PE-teollisuusputkesta. Luja materiaali mahdollistaa esimerkiksi talvehtimisen jäissä, ja on kesäkäytössä lähes huoltovapaata.

Halkaisijaltaan 60 cm:n putket jaetaan valmiiksi jo tehtaalla kahden metrin osastoihin. Niihin sijoitetaan asiakkaan valitsema määrä tankkeja polttoaineelle, makealle vedelle sekä septijätteelle. Loput osastot täytetään kellukemateriaalilla.

Ponttonien noste lasketaan niin, että päälle tuleva taso pysyy vähintään puoli metriä vedenpinnan yläpuolella. Se riittää aalloille, kun venettä käytetään suojaisilla vesillä ja enin aika ollaan ankkurissa. Moottoreiksi istutetaan kaksi perämoottoria, joiden koon valitsee asiakas.

Perusversion alustan mitat ovat 12 x 6 metriä. Tämän ”rantaterassin” päälle tulee varsinainen asuinosa, ulkomitoiltaan 10 x 5 metriä. Sekin kootaan moduuleista, jotka rakennetaan valmiiksi.

Seinäelementit voivat olla kestopuuta ja ne varustetaan ovilla ja ikkunoilla sisätilojen tarpeiden mukaan. Tai sitten voidaan käyttää peililasia, joka avaa sisältä täyden panoraamanäkymän ympäröivään luontoon. Peili sinänsä heijastaa tehokkaasti liikaa auringonlämpöä pois, mutta elementit voidaan varustaa myös erillisillä himmentimillä ja vaikka kaihtimilla.

Miten mökkinsä sisäpuolen sisustaa, on jo hyvin pitkälle asiakkaan valittavissa. Tekeekö venemäisen ohjaamo-salongin ynnä pari makuukajuuttaa, vai lähteekö ihan toiseen suuntaan kohti saunatuvan ja kalamajan yhdistelmää?

Kaikki käy, lupaavat suunnittelijat.

Pituus 12 m, leveys 6 m, syväys 0,3 m, moottori 2 x perämoottori, asuintila 50 m²

Lue myös nämä

X