Tilaa
Jutut

Kuukauden vene: Class 30 One Design – uusi luokka avomerelle

30-jalkainen ja kohtuuhintainen yksityyppiluokka, sillä lähtee avomeripurjehdus uuteen nousuun. Näin uskovat Britannian, Ranskan ja USA:n kisajärjestäjät ja venekin on ihan kohta valmis.

31.07.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

KuvaajaRORC

Näinä päivinä 25 purjehtijaa saa jännittävää postia. Luukusta kolahtava kirje kertoo, millaisen veneen he ovat ostaneet vajaa vuosi sitten.

Kyse on uudesta Class 30 -purresta. Kolme johtavaa avomerikilpailujärjestöä, Ranskan Union Nationale pour la Course au Large (UNCL), Britannian Royal Ocean Racing Club (RORC) ja USA:n Storm Trysail Club Cruising julistivat toissa vuonna suunnittelukilpailun yksityyppisestä noin 30-jalkaisesta puhtaasta kisapurresta. Taustalla vaikutti sittemmin kaatunut tavoite olympialaisesta köliveneluokasta.

Ehdotuksia tuli parikymmentä. Niistä jatkoon valittiin ranskalaisen VPLP-toimiston luomus. Sen täysikokoinen malli esiteltiin joulukuussa Pariisin venenäyttelyssä, ennakkomyynti oli alkanut jo aiemmin.

Koska samaan aikaan taustalla on jatkettu tuotekehittelyä ja sarjavalmistuksen valmistelua, tarkkoja tietoja on yhä niukasti. Piirrokset esittävät ilmeisen herkästi plaanaavaa, semi-scow-keulaista, kapealla ja syvällä bulbikölillä ja tuplaperäsimillä varustettua runkoa. Purjehdusvalmiina veneen painoksi ilmoitetaan noin 2 700 kg. Purjealaa ei ole kerrottu kuin pitkään, sisäänvedettävään keulapuomiin halssattavalle asymmetriselle spinaakkerille (105 m²). Isopurje on leveähuippuinen, peräharuksen korvaavat barduunat ja keulapurje vaikuttaa lyhyehköltä genualta.

Foileja ei ole. Suunnitteluohje vaati veneestä paitsi helposti käsiteltävää 2–4 hengelle, myös edullisesti rakennettavaa ja huollettavaa. Hintakatto oli 100 000 €, jotta luokalla olisi mahdollisuus kasvaa maailmanlaajuiseksi. Nyt ennakkohinnaksi kerrotaan perusvarustetulle Club-versiolle 94 500 € ilman purjeita ja veroja. Muun muassa ballastitankeilla ja kisaelektroniikalla varustettu OD-versio maksaa vastaavasti 132 500 €.

Ensimmäiset veneet valmistuvat vielä tämän vuoden puolella. Luokkaliitto organisoi jo tosissaan ensi kaudelle kisasarjoja. Nopeimpia ovat ranskalaiset, joiden kalenterissa on pääsiäisestä alkaen 13 kisaa Atlantilla ja Kanaalissa sekä 10 Välimerellä. Kun USA ja Britannia lyövät päivämääränsä kiinni, ensi vuonna nähdään siis täysi Class 30 World Tour veneellä, josta nyt on olemassa vasta piirustuksia.

Class 30 One Design

Lue myös nämä

X