Tilaihme, sitä Jeanneau Eolia oli tullessaan markkinoille 1980-luvun puolivälissä. Noin seitsemän metrin pituisia pursia oli kyllä silloin useitakin, mutta harva pystyi tarjoamaan samat asumismukavuudet kuin ranskatar.
Maailma on muuttunut paljon, mutta edelleen Eolialle on vaikea löytää suoraa kilpailijaa. Käytettynä se maksaa murto-osan niistä harvoista saman kokoluokan uutuuspursista, joita Suomeen tuodaan. Tiloiltaan ne ovat kyllä lähenneet Eoliaa, kiitos levenneiden runkojen, ja purjehdusominaisuuksiltaan menevät reilusti ohikin. Mutta menevätkö niin paljon, että hintaero on perusteltu?
Kokeilupäivälle saimme navakan rajoilla olevan tuulen, noin 7–8 m/s. Miessaaren selkä Espoon edustalla on niin hyvin saarten suojaama, ettei aallokkoa silti juuri noussut. Purjeiksi nostimme täyden isopurjeen ja fokan.
Eolia käyttäytyi oikein nätisti ja kertoi, millaiseen menoon se on halukas. Tiivistettynä sitä voi kutsua vaivattomaksi ja konstailemattomaksi retkipurjehdukseksi, jossa purren temperamentti ei haittaa matkustajien puuhastelua veneessä.
Runko on koko vesilinjan alaiselta osaltaan laakea ja leveä, kallistusjäykkä. Kantavuutta riittää perään saakka, mikä yhdessä melko matalan peräsimen kanssa viittaa siihen, ettei Eolia halua kulkea kovin kallellaan. Nousukulmien ahnehtiminenkaan ei viehätä, sillä tylppä keula ei saa silloin voimaa aaltojen halkaisuun: vauhti tyssää ja aallot pääsevät iskemään ikävästi keulan alle pohjaan.
Toppiriki on tuettu yhdellä saalinkiparilla. Masto on matala ja korkealle kiinnitetty puomi lyhyt, jotta avotilassa voi liikkua huoletta. Tällöin isopurje jää väistämättä pieneksi. Varsinainen voimapurje onkin genua, mutta tähän tuuleen se olisi jo ollut liikaa. Omistaja kertoi ottavansa myös isopurjeeseen reivin viimeistään 10 m/s tuntumassa, ja 12 m/s tuuliennuste johtaa jo yleensä satamapäivään.
Kovin aktiiviseen kryssailuun saariston sokkeloissa riki ei ole etevin mahdollinen. Suuri genua on tiheään tehtävissä vastakäännöksissä hidas käsiteltävä, isopurje ei yksin riitä nousukulmiin eikä toimi tehokkaasti yhdessä laidalle, genuan kiskoille, jalustettavan fokan kanssa.
Mielekkäämpää on valita avoimempia kursseja ja leveämpiä väyliä.
Rennosti avotuuliin
Kun suunta on leppoisammin asetettu, Eolia näyttää parastaan. Pienet purjeet ovat keveitä käsitellä ja kaikki säädöt ovat avotilassa, mikä ei ole itsestään selvää näin vanhoissa veneissä. Avotila on purren kokoon nähden suuri, neljäkin henkeä istuisi penkeillä väljästi. Selkänojat ovat mukavan korkeat ja sivukannelle mahtuisi istumaan, joskin niiden kallistus avotilan kohdalla on turhan jyrkkä siihen nähden, missä kulmassa venettä mieluimmin ajaa.
Ohjaaminen on mukavaa, sillä paine peräsimestä pinnakäteen on sekä tarkka että kevyt; peräpeiliin ripustetussa lavassa on pieni, tasapainottava osa vesilinjan alapuolella.
Avotila on veneen kokoon nähden korkealla vedenpinnasta. Se antaa suojaisuuden tuntua, mutta ei hämää luulemaan venettä todellista suuremmaksi, sillä kaikki partaat näkyvät yhdellä silmäyksellä. Myös näkyvyys niin purjeille kuin väylälle on tyydyttävä jopa sprayhoodin takaa.
Pieni koko on kätevä satamamanöövereissä. Tämän veneen omistajat ovat harjoitelleet yhteistoimintaansa vuosikymmeniä ja se näkyy. Kansihenkilö nappaa poijun koukkuun, ojentaa köyden ohjaajalle, ja siirtyy rauhallisesti kävellen keulaan. Hyvä ankannokka viimeistelee turvallisen ja helpon laskeutumisen laiturille.
Kun vene on kiinni, siirrymme tutkimaan kuuluisan ihmeellisiä sisätiloja.
Isomman mukavuudet
Maineelle on vankka perusta, selviää nopeasti. Mieleen pitää muistuttaa parikin kertaa, että kyseessä on vain 25-jalkainen vene.
Kokoluokan veneitä markkinoitiin niiden kulta-aikana perheiden retkipursina. Avainsanoja olivat perhe ja retki. Yleensä neljästä makuupaikasta vain kaksi oli pituudeltaan aikuiselle riittäviä, ja wc oli jonkin punkan alle sijoitettu kemssapytty.
Eoliassa sen sijaan majoittuu mukavasti pidemmäksikin aikaa. Erillinen toiletti oli harvinaisuus sinänsä, mutta vieläpä sen kokoinen, että vaaterumba onnistuu sen sisällä ovi suljettuna, löytyy nykyäänkin vasta reilun metrin pidemmistä veneistä. Salongin sohville mahtuu nukkumaan jo sellaisenaan, ja laskemalla pöydän välilevyksi syntyy iso parivuode. Toinen sellainen on peräkajuutassa, ja sielläkin on kunnon korkeus sekä vuoteen yläpuolella että pukeutumistilassa ovensuussa.
Ja sitten peräkajuutan ja salongin väliin, paapuurin laidalle, on vielä mahdutettu tiivis L-pentteri: kylmäkaappi, kaksiliekkinen keitin ja yllättävän iso pesuallas.
Näillä mukavuuksilla Eolia nousee retkiveneestä potentiaaliseksi matkapurreksi. Pieni se on, ja siksi herkkä pahoille säille, joten satamapäiviä kertyy väistämättä. Hyvä asuttavuus kuitenkin tekee niistä miellyttäviä – kuten tietysti pitkän ajan oleskelusta muutenkin.
Kokeilemamme Eolia on hyvä käytännön esimerkki asiasta. Se on seurassaan tavallisesti ensimmäisiä vesille laskettavia ja viimeisiä nostettavia, eikä se paljon makaa kotilaiturissa. Pursi on kiertänyt rannikoita ja saaristoja seuraillen käytännössä koko keskisen Itämeren – ja kiertää edelleen.
Vene on ollut uudesta asti samoilla omistajilla ja hyvässä hoidossa. Kuluvia osia on uusittu, samoin verhoiluja. Nykykunnossaan se torpedoi ennakkoluuloja 1980-luvun ranskalaisten ”halpaveneiden” huonosta laadusta.
Koska vene purjehtii yhä ja on pinnoiltaan siisti niin ulkoa kuin sisältä, ei tehtaan työ niin kovin heikkoa ole voinut olla: ehkäpä kyse on enemmän ylläpidon laadusta.
