Tilaa
Jutut

Kommentti: Airiston tragedian taustalla oli myös äärimmäisen epäonninen veneilytaitojen opiskelu

Tutkintaselostus viime elokuun tuhoisasta veneonnettomuudesta Airistolla pitäisi jokaisen kokeneenkin veneilijän lukea. Ihan kokonaan ja ajatuksella.

23.04.2020

KirjoittajaIsmo Virta

Viime viikolla julkistettu onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaselostus Airiston viime elokuun onnettomuudesta on surullista luettavaa. Selostus kahden henkilö kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta on myös äärimmäisen hyödyllistä luettavaa jokaiselle vesillä liikkuvalle, koska raportista voi oppia.

Kuin kohtalon ivaa tosin on, että molemmissa onnettomuusveneissä oli käynnissä veneilytaitojen opiskelu, mikä omalta osaltaan saattoi vaikuttaa tähystyksen puutteisiin. Varsinainen syy törmäykseen hyvissä oloissa oli tietysti puutteellinen tähystys, mutta miksi tähystys oli puutteellista?

Isomman ja nopeamman veneen kokeneen päällikön seurana oli toinen henkilö, joka seurasi opiskelutarkoituksessa reittiä tabletilta. Juuri ennen onnettomuutta hän kysyi päälliköltä, missä on Päiväluodon pohjoisviitta. Päällikkö osoitti etuvasemmalla olleen viitan ja kun hän katsoi taas eteenpäin, edessä olikin yllättäen pienempi vene.

Miten tähän sitten oli tultu? Miksei kokenut päällikkö huomannut viistosti oikealta lähestynyttä toista venettä jo paljon aiemmin.

Tutkintaselostuksessa ja siitä laaditussa tiedotteessa kuvataan tapahtumia maallikolle hieman vaikeaselkoisin termein: ”Muuttumaton suuntima ja vähenevä etäisyys muodostavat vaaratilanteen, joka lisää havaintovirheen mahdollisuutta”.

Mitä tuo tarkoittaa?

Muuttumaton suuntima tarkoittaa sitä, että veneen sisältä katsoen toinen vene näyttää olevan koko ajan samassa kohdassa, ikään kuin se olisi paikallaan. ”Paikallaan” näkökentässä oleva vene on paljon vaikeampi havaita kuin kuljettajan näkökentässä johonkin suuntaan liikkuva vene.

Sama ilmiö on tutkintaselostuksen mukaan toistunut useissa, kokeneillekin veneilijöille sattuneissa  tuhoisissa veneonnettomuuksissa -ja itse asiassa myös ihan muun lajin liikenneonnettomuuksissa. Siksi huomion kiinnittäminen tähän ilmiöön on äärimmäisen tärkeää ja äärimmäisen tärkeää on, että veneilijät ymmärtävät mistä siinä on kyse.

Kuskin silmin katsoen toinen vene on koko ajan esimerkiksi puolivälissä ikkunaruutua – tai mikä vielä paljon pahempaa, koko ajan paksun A-pilarin takana.

Päälle ajaneessa isossa onnettomuusveneessä eli Fairline Targassa on paksu A-pilari tuulilasin reunassa. Pienempi vene on saattanut lähestyä oikealta juuri tuossa katveessa. Veneen ohjaajan tai muun tähystäjän pitäisikin vaihdella asentoaan juuri siksi, että huomaisi myös mahdollisesti katveeseen jääneen veneen.

Törmäyskurssilla

Jos suuntima on muuttumaton ja etäisyys lyhenee, veneet ovat siis suomeksi sanottuna törmäyskurssilla. Kuten juuri Airiston tapauksessa.

Pienemmän ja hitaamman veneen mahdollisuus välttää törmäys oli paljon pienempi kuin nopeamman veneen.

Airiston tapauksessa pienemmän veneen ruorissa oli kokematon henkilö, jota kokeneempi opasti. Eli molemmissa veneissä oli siis käynnissä veneilyn opiskelu, missä ei ole mitään pahaa vaan pikemmin hyvää. Olosuhteet olivat erinomaiset myös veneilyn opiskeluun.

Karmean tapauksen oppi niin noviiseille kuin kokeneille veneilijöille on selvä. Tähystäessä pitää vaihdella asemaa suhteessa veneen rakenteisiin, kurkkia katveisiin. Ja ”muuttumattoman suuntiman ja vähenevän etäisyyden” kasvattama havaintovirheen ja törmäyksen riski pitää ymmärtää myös niiden, jotka pitävät itseään huolellisina ja vastuullisina veneilijöinä.

Näiden avulla toivottavasti vältetään viime elokuun kaltaiset murhenäytelmät.

Lue myös nämä

X