Tilaa
Koepurjehdus

Dufour 310 Grand Large – Pulmatonta purjehdusta

Dufour 310 Grand Largessa yhdistyvät suurempien ominaisuudet niin, että se soveltuu sekä aloituspurreksi että helppoutta kaipaavalle konkarille.

04.03.2015

KirjoittajaPasi Nuutinen, Kari Wilén

KuvaajaKari Wilén

Erityisesti muutaman viime vuoden aikana venekauppiaat ovat kaivanneet uusia pursia mallistojen pieneen päähän. Puutetta on ollut sekä houkuttelevista aloitusveneistä että tarjonnasta niille kokeneille purjehtijoille, joiden perheveneily on muuttunut pariskunnan harrastukseksi lasten lähdettyä maailmalle.

Yksi kiinnostavimmista vastauksista kysyntään on toissa kesänä esitelty Dufour 310 Grand Large. Se on yksi pienimpiä matkapursia, joissa on sovellettu alunperin suurista avomeripursista lainattuja muotoja ja ratkaisuja. Osa niistä palveleekin mainiosti juuri tätä kokoluokkaa.

Pysty keula ja perä tuovat koko vesilinjapituuden tehokkaasti hyötykäyttöön. Rungon leveys antaa sekä tilaa sisälle että kallistusjäykkyyttä etenkin, kun sitä tehostavat laitataitteet vesilinjan yläpuolella. Perään asti jatkuva leveys tekee avotilasta käytännöllisen suurellekin miehistölle, mikä on päiväristeilyillä erittäin mukavaa.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X