Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Keskustelu

 
Veneilyaiheista keskustelua. Liity mukaan!

Kölin ruostuminen

Viewing 12 posts - 1 through 12 (of 12 total)

Home / Forums / Telakka / Kölin ruostuminen

  • kariviitala

    1980-luvulla Ruotsissa rakennetussa 30-jalkaisessa, lasikuituisessa purjeveneessäni köli ruostuu, toistuvasti. Olen köliin laittanut sinkkianodit jotka kuluvat kiitettävästi, samoin S-vedon pienemmät uhrikappaleet. Isoimmista anodeista huomasin viime syksynä että anodien kiinnityspohja S-vedossa on tehtaalla maalattu eli ne ei ole kuluneet. Olen rapsuttanut. Syksyisin hion ruosteisia kohtia ja käsittelen ne sinkkivärillä. Kölipultit olen maadottanut mastonjalkaan ja moottoriin. Rungon katsastaja epäili että pohjasta on aikoinaan primeri unohtunut. Myrkkyvärinä olen käyttänyt vanhaa Bilteman myrkkyä (hih!). Vene on telakoitu tänne mökin metsään trailerille. Olisiko siis lääke pohjan puhtaaksipuhaltaminen ja asiallinen alustus primerillä etc?

    Drunkensailor

    Primeri estää huomattavasti paremmin korroosiota, kuin huokoinen myrkkymaali. Myrkky on vain eliöiden estoon. Sinkit ei pelasta ruostumiselta, joka johtuu veden ja hapen yhteisvaikutuksesta. Myöskään sinkkiväri ei estä ruostetta, sillä sitä on ihan liian ohut kerros.

    Joskus maadoittamaton metalli vedessä säilyy paremmin kuin maadoitettu. Maadoituksen kautta kulkee mahdollinen sähkövirta, joka näkyy sinkkien syöpymisenä. Tekisin vertailun: kesä maadoituksella ja kesä ilman maadoitusta, kummassa sinkit syöpyy enemmän. Tietysti moottorin sinkit kuluu hitaammin., kun virta kulkee myös kölin kautta.

    kariviitala

    Kiitos promilleveneilijälle! Olet varmaan oikeassa. Olen kaikkea kokeillut, siis kera ja ilman. Mielestäni kölin sinkit vähän auttoi. Maadotus on kai vähän ukkostakin varten? Kerran veneeseen iski salama laiturissa. Samalla halkesi kookas mänty ja venesuojan elektroniikkaa. Veneestä onneksi vain erillinen laturi joka räjähti säpäleiksi. Löysin osia keulapiikistä asti. Käteen jää siis käsityksesi mukaan pohjan hiekka-tms puhallus ja primerit. Tätä vähän pelkäsinkin. Löytyneekö täältä Kustavista miestä?

    Drunkensailor

    Ukkossuoja on kyllä hyvä olla olemassa ja sen vuoksi maadoitus. Kuten olet omakohtaisesti kokenutkin. Ilman maadoitusta olisi ehkä käynyt hullummin. :/ Perun siis sanani maadoituksen poistosta edes kokeilumielessä. Onni, ettei mennyt muuta kuin laturi, eikä vene syttynyt tuleen.

    Hiekka-/soodapuhallus ja kunnon primerit, niin ongelman pitäisi poistua. Jos ei Kustavista löydy tekijää, niin jostain lähialueelta varmaan. Laitteet kun ovat siirrettäviä.

    S-vetolaitteessa maali sinkin alla on kyllä tehtaalta aikamoinen moka. Sinkkihän ei toimi, jos ei ole kunnolla kosketuksissa suojattavaan metalliin. Kölin sinkki on varmasti pelastanut, kun on samassa potentiaalissa moottorin ja vetolaitteen kanssa. Jokaiseen vedenalaiseen metalliosaan on hyvä sinkit laittaa jatkossakin. Köliin kannattaa laittaa sinkit, vaikka se maalattaisiinkin.

    kariviitala

    Enpä ole purjeveneiden köleissä paljon sinkkejä nähnyt. Porattiin reikä kölin läpi ja huolelliseti puhdistettiin etc. paikat. Kulunut on. Kyllä se siitä 🙂
    Nyt on ongelmana jäiden lähtö. Vapun jälkeen pitäisi heti päästä Lågskäriin muuttolintujen arktista muuttoa seuraamaan. Mukavaa kun paatti on mökillä metsässä; voi käydä pitkin talvea kuivapurjehtimassa peitteen alla ja ladata akkuja (500 ah). Syksyllä tehtiin huolellinen huolto, joten nyt edessä vain lakattujen pintojen hionta ja lakkaus eli pintakiiltoa.
    Kun vielä joskus jaksaisi uusia veneen itserakennetut sähkökytkennät ; virtaa tuntuu häviävän johonkin. Liekö ousuutta kölin ruotumiseen!?

    Pekka

    Eikös niissä pulteissa jolla sinki kiinitetään ole sellaiset ”krunuprikat” niillä se kontakti synty.

    Itse käytän viellä kuparirasvaa kierteissä. (Voi olla virhekkin.)

    Matti Lappalainen

    Kyllä mun mielestäni, jos rautakölisi ruostuu jatkuvasti sieltä täältä runsaati, on ainut konsti hiekkapuhaltaa se kunnolla ja maalata saman tien kunnolla. Maalausohjeet saat Tikkurilalta tai Teknokselta. Kun mulla on teräsvene, niin sinkkejä on useita, myös kölissä, eikä pinnan alla ole ruostumista esiintynyt.

    Matti Lappalainen

    Tuli vielä mieleen, että lisätietoa sinkeistä ja teräksen maalaamisesta saat kirjastani ”Yksinäinen purjehtija” osa 2 sivu 189 – 191. Kirjan voit saada kirjastosta tai http://www.snoopy.fi

    Riku

    Nuo yksinäinen purjehtija kirjat ovat uskomattoman huonosti kirjoitettuja.

    jos etsit ohjeita, suosittelen isomman kaupungin kirjastoa ja veneen kunnossapidosta kertovaa kirjaa.

    Kari Viitala

    No niin! Nyt on pohja puhallettu puhtaaksi soodalla ja hiekalla. Yllätys oli melkoinen kun paljastui ettei köli olekaan sisältä rautaa vaan betonia! Joku on siis pistänyt veistämöllä rautarahat taskuunsa. Vene on 1984 Ruotsissa rakennettu, kanadalaisten suunnittelema C & C 30 E. Toin sen Suomeen v. 2001 Ruotsista missä se oli ollut telakoituna, kuivilla siis ja käyttämättömänä siihen asti. Veneveistämön omistaja oli yrityksensä myynyt ja jättänyt viimeisen tuotoksen itselleen, vaikka ei ollut purjehtimisesta kiinnostunut. Muutti Espanjaan golfia pelaamaan. Kuoli vuosi pari sitten Ruotsissa. Olimme kavereita eli veneen hinnasta ei kannata keskustella.
    Pohjan puhalluksen perimmäinen syy oli primerin puuttuminen pohjasta. Rungon katsastaja totesi asian.
    Nyt rautabetoni köliin on vedetty ensimmäiset primerit. Pohja saa kuivua kevääseen.
    Mitä mieltä olette betonikölistä?
    Isälläni oli aikoinaan purjevene jossa oli lyijyköli joka vaihdettiin betoniin. Lyijy siirrettiin sittemmin enimmäkseen naapurin puolelle!!??

    Tapani Mylly

    Erikoinen juttu.
    Ensimmäiseksi tulee mieleen se, että betonintietysti murtuu suht helposti, mutta onko tossa siis jonkinlainen metallivaippa ympärillä?

    Toinen kysymys on sitten tietty betonikölin paino suhteessa täysmetalliseen.

    Kari Viitala

    On se köli kestänyt rajun kivelle ajon, takaa vaan tuppasi nousemaan pulssiin.

You must be logged in to reply to this topic.

X