Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Keskustelu

 
Veneilyaiheista keskustelua. Liity mukaan!

Väistämissäännöt unohtuneet tai ei kiinnosta

Viewing 12 posts - 1 through 12 (of 12 total)

Home / Forums / Laituri / Väistämissäännöt unohtuneet tai ei kiinnosta

  • Finnsport88

    Tänä kesänä on näkynyt aikaisempaa enemmän välinpitämätöntä veneilyä. Pariin otteeseen purjevene puksuttanut rätit alhaalla vasemmalta eteen. Ei mitään merkkiä, että on havainnut oikealta tulevan. Tuulilasin karmista tarkastellen aika lailla samaan pisteeseen osutaan aavalla merellä. Hidastin ja väistin. Edellispäivänä iso moottorivene tuli vasemmalta eteen, samat elkeet ja nopeutta 3 kertaa enemmän. Annoin äänimerkin ja kohtaamisen jälkeen myös käsimerkkejä. Vene jatkoi hiljentämättä omaa reittiään. Tässä kohtaamisessa oli enemmän vaaraa, kun oma nopeutenikin oli 21 solmua (ennen hidastamista ja väistöä).
    Itse pyrin näyttämään oikealta tulevalle ajoissa kurssia muuttamalla lähestyvän veneen perän puolelle, että olen havainnut lähestyvän. Kohtaaminenkin on miellyttävämpää, kun veneillä on vähän enemmän etäisyyttä.
    Nämä törttöilijät varmaan tunnistaisivat itsensä tästä kommentista, mutta tuskin lukevat mitään veneilyyn liittyvää.

    rätitylhäällä

    Pari viikkoa sitten väistettiin (purjeet ylhäällä) kahta n. 20 solmua tulevaa isohkoa moottorivenettä. Siellä oli videopeli käynnissä ja gepsi näytti että suunta on oikea, turha sitä muuttamaan.

    Ainahan on väliinpitämättömiä ihmisiä, mutta mikäli tietämys rajoittuu gps:n käynnistämiseen niin voi helposti nimenomaan itseltä lähteä henki.

    finnsport88

    Ei tämä aihe ole ”tuulesta temmattua”, kun tuoreen Vene-lehden pääkirjoituksessakin kiinnitetään huomiota asiaan. Mikä meitä ihmisiä riivaa, kun merelle on harvan pakko mennä. Yleensä ollaan vapaalla ja tarkoitus olisi rentoutua. Mutta saldo on itsellä vielä plussan puolella. Apua olen aina saanut ja antanut ja mukavia juttutuokioita on ollut muiden veneilijöiden kanssa.

    Moottorilla

    Täällä länsirannikolla on ihan yleistä se, että purjehtijat luulee olensa kunkkuja vaikka ajevat ”tikulla” eli purjeet pakattuna. Toinen tapa on purjeet ylhäällä ja moottorilla ajo ilman merkkiä. Päälle tulevat jos et väistä. Tämä siitä veneilyseurojen opetuksesta mitä ne mainostavat.

    s432io

    Ymmärrän hyvin, että harmittaa, kun joutuu väistämään purjeveneellä. Meillä on valitettavasti paljon sellaisia paikkoja, joissa kaikkien pitää väistää koska muuten veneet eivät mahdu samalle väylälle.

    Purkkareilla on usein tietoa tai ainakin hyvää uskoa siihen, että joissakin paikoissa väylän sivussa ei ole kiviä. Väylien ulkopuolella syvyysmerkinnät eivät ole kuitenkaan absoluuttista totuutta eikä vakuutus korvaa, jos kolisee.

    Vakuutus ei korvaa

    Siis väylän ulkopuolella kolinaa ei vakuutus korvaa? Vai ymmärsinkö väärin?
    En oikein kyllä usko.

    Siisti keskustelualue, hiukan nirkosesti vaan viestejä. Mistä lienee johtuu…. S24 on kuitenkin aivan tolkuton nykyään.

    Terveisin
    Kevättä odotellessa.

    s432io

    Tämä on tietenkin trolli, muttei ole muutakaan tekemistä. Jos ajaa väylän ulkopuolella kiville, vakuutus ei käsittääkseni korvaa. Tolkuttomuudesta en tiedä, mutta tällainen käsitys minulla on, tietääkö joku muu asiasta enemmän?

    Ei ollut trolli

    Terve taas
    Tarkoitus oli kyllä kysäistä ihan tosissaan koska itse olen kyllä siinä käsityksessä ettei vakuutus rajaa mitenkään sitä missä seilaa. Siis korvauksen suhteen.
    Paitsi jos nyt itse sitten sorruin trolliin 🙂

    Veneilykelit ei ole kaukana, http://uto.fi/webcam/

    purjehtija

    Tuosta kiville menosta, kyllä ainakin ns. vastuunsa tuntevat yhtiöt, tai ainakin yksi sellainen korvaa kiville menon, jos todetaan, että kaikki muu on kohdallaan, pää selvä ja reittivalinta ei ole ollut itsetuhoinen. On kokemusta.

    Sitten vähän asenteista, olen kerran törmännyt erikoiseen tapahtumaan Suomen vesillä. Purjehdin kevyessä tuulessa hiljakseen, ei ollut kiirettä ja vastaan tuli ISO moottorijahti nokka kohisten, vähän ennen kohtaamista sen kapteeni veti kahvat taakse ja sivuutti meidät lipuen! ei muuta kuin tervehtien jatkoimme matkaamme hänen antaessaan turboille lisää ahdettavaa, Eestin lipun hulmutessa jahtinsa perässä.

    insulabella

    niin vesillä kuin maissa

    s432io

    Paikallaanolo on tietenkin varminta, mutta se vie pitkän päälle merkittävän osan lajin viehätyksestä. Mietin tuossa eilen venettä ehostaessa, mistä navigointivälineestä luopuisin ja tulin siihen tulokseen, etä se on magneettikompassi.

    Perusteluna on se, ettei sen läheisyyteen voi laittaa mitään laitetta ilman, että se ottaa siitä nokkiinsa. Etenkin pienemmässä veneessä on vaikea laittaa antenneja useiden metrien päähän ja viedä johtoja vähintään metrin päästä. Toisaalta nämä muut laitteet ovat paljon tärkeämpiä turvallisuuden kannalta kuten plotterit, tutka, kaiku jne…

    En toki pidä magneettikompassia ihan tarpeettomana, mutta kyllä se kuuluu niihin varajärjestelmiin.

    lyy

    Mä olen varauksella samaa mieltä tuosta kompassihommasta.Ainakin mun veneessä ainoa paikka,missä kompassi ei näytä väärin on hytin katolla,ja se on vähän hankala paikka :laugh: Mutta en minäkään siitä luovu…

You must be logged in to reply to this topic.

X