Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Testit

Käytetty: Omega 42 – Mestariteos

Kun hyvä suunnittelija osuu napakymppiin, tulos kestää aikaa sukupolvesta toiseen. Tämän osoittaa Peter Norlinin suosikkipursi Omega 42.

30.09.2022

Kirjoittajaja kuvat pasi nuutinen

Maston huippuun nouseva isopurje poimii rantametsän yli puhaltavan tuulen 18,5 metrin korkeudesta. Vedetään rullafokka auki, otetaan kurssi saarten välistä kohti ulappaa ja säädetään hieman jaluksia. Omega 42 kallistuu lievästi ja jää nojaamaan painavan kölin ja kantavan laidan varaan.

Balanssi on heti kohdallaan. Sormenpäät tuntevat pinnassa kevyen paineen. Vene asettuu vakaasti annetulle suunnalle, peräsinkulmaa on parin asteen verran. Ohjaaja voi vapauttaa itsensä valvomaan jaluksia, pursi tuntuu hoitavan varsinaisen ajamisen omin nokin riittävän luotettavasti.

Salmen jälkeen tuuli pääsee puhaltamaan vapaammin ja voimakkaammin. Se ei hämmennä veneen suunnanpitoa, eikä vielä näissä lukemissa (3–5 m/s) oikeastaan lisää kallistustakaan. Vauhtia kylläkin ja kohinaa keulassa; perässä ei niinkään, sieltä aaltoa irtoaa jouhevasti ja ilman pyörteitä.

Mestarisuunnittelija Peter Norlin arvioi Omega 42:n parhaiten onnistuneeksi veneekseen. Sen hän myös valitsi omaksi purrekseen. Purjehdusalueena oli koko Itämeri, mutta etenkin Ruotsin molemmat saaristot, jyrkästi eriluonteiset länsirannikko ja Tukholman edusta. Norlinilla oli runsaasti kokemusta siitä, millaisia ominaisuuksia noissa oloissa veneeltä toivotaan sekä kuinka niitä on perinteisillä malleilla tavoiteltu.

Saaristoristelijöistä Norlin poimi solakan rungon ja pitkät keulan ja perän ylitykset. Ei pelkästään kauneuden takia, vaikka silläkin on väliä. Tärkeämpää oli silti märkäpinnan pienentäminen ja kaventaminen, jotta vene kulkee kevyesti jo hiljaisilla tuulilla. Metriluokista, etenkin 6mR-pursista, haettiin suuri ja korkea isopurje ylätuulien poimimiseen sekä painava köli (yli puolet uppoamasta) rikin vastapainoksi kelin kovetessa.

Kun lasikuidulla saatiin pursi perinneveneitä paljon keveämmäksi ja köli verrattain matalaksi, tuloksena oli oiva peli kapeikoissa pujotteluun. Kiihtyvyys on hyvä, nousukyky erinomainen, rantojen lähelle uskaltaa ajaa ja Omega liukuu helposti niissä vaanivien pläkien läpi.

Suoraan edestä katsottuna Omegan ”saaristoristeilijäluonne” näkyy selkeästi.

Omilla linjoillaan

Omega 42:ta ei tehty kilpaveneeksi, vaan ennen kaikkea hyvin purjehtivaksi. Tuonaikainen IOR-säännöstö oli hylätty jo runkoa piirrettäessä, joten myös rikin Norlin saattoi suunnitella oman näkemyksensä mukaan. Siinä painottui helppous perhe- ja lomapurjehduksia ajatellen.

Korkea masto on tuettu leveällä, taakse viistetyllä saalinkiparilla, joka vie rustit aivan laidoille ja tekee barduunoista tarpeettomat. Toppigenuan sijaan keulassa on itsejalustuva fokka. Se ei kallista venettä niin paljoa ja helpottaa vastakäännöksiä.

Nerokasta oli tehdä veneestä reilusti pidempi kuin tuolloin oli perhepursissa totuttu. Se näkyy onnistuneena tilankäyttönä kannella. Silmällä katsoen Omega on kapea vene, mutta todellisuudessa se on sitä vain suhteessa pituuteensa. Todellisuudessa sivukannet ovat leveät, ja kun säätököydet on johdettu enimmäkseen ruffin päällä, kulku on helppoa vanttien sisäpuoleltakin. Avotila on pitkä ja välikansi antaa hyviä istumapaikkoja penkkien lisäksi.

Vaikka vene on keskeltä selkeästi pullea ja perästä kapea, ei Norlin halunnut painottaa 70-luvun IOR-tasoitussääntöä.

Kun kapeisiin veneisiin tehdään asuttavia sisätiloja, korkealle nousevan ruffin ja suojaisan syvän avotilan yhdistelmä tuottaa usein näkyvyysongelman ohjaajalle. Omegassa veneen koko pelastaa tilanteen. Ruffi ei nouse niin ylös suhteessa penkkeihin, se jää kauas pinnamiehestä ja sivukannen leveys riittää istuinpaikaksi ainakin normaaleihin kallistuskulmiin asti.

Perhereissuja palvelee myös pinnaohjaus, joka veneen pituuteen nähden oli tuolloin harvinainen valinta ja nykyisin vielä harvinaisempi. Näin kippari ulottuu itse kaikille vinsseille, kun ei ole jumissa ratin takana, ja muu miehistö vapautuu lepo- ja huoltovuoroihin.

Alun perin nostimet olivat mastovinssillä. Monissa Omegoissa, kuten kokeilemassakin yksilössä, ne on myöhemmin muutettu avotilaan tuleviksi. Fokat ovat myös vaihtuneet rullattaviksi, ja jos avotuulille valitsee genaakkerin perinteisen spinaakkerin sijasta, ovat ”vanhan rouvan” purjemanööverit merellä aivan yhtä lailla avotilasta poistumatta suoritettavissa kuin moderneimpien uusien veneiden.

Sopivan solakka

Käynti sisälle on kieltämättä hankala. Välikansi nostaa portaikon yläpään korkealle ja askelmat ovat tikapuumaisen jyrkät. Mutta kun salonkiin onnistuu laskeutumaan, tilojen järkevyys valkenee nopeasti.

Heti styyrpuurissa on navigointipöytä. Sen koko riittää väljästi karttasarjalle, asennuspintaa laitteille on hyvin ja laatikoihin mahtuu kaikki purjehduksen aikana tarvittava varustus. Pöydän vieressä on sadevaatekaappi, joten märkää ei kulkeudu sen pidemmälle veneeseen.

Reilun kokoisen karttatason vieressä on sadevaatekaappi, hyvällä paikalla heti portaiden vieressä. Verhon takana ovat peräpunkat ja moottorikoppa.

Keskikäytävä on kapea, jolloin karttapöydästä saa tukea vastapäisessä pentterissä askaroidessa. Hyvän kokoinen allas, uuniliesi ja päältä avattava kylmiö varustavat sen asialliseen ruoanlaittoon, ja koko seinän peittäviin kaappeihin mahtuu astioita ja ruokatarvikkeita riittävästi pitkäänkin purjehdukseen.

Sisältä Omega on väljempi kuin kapeat runkolinjat ennustavat. Klaffipöydässä ruokailee 6-8 henkeä.

Pentteri on tiivis, mutta varustelultaan ja työ- sekä laatikkotiloiltaan yllättävän lähellä nykyveneitä.

Rungon muodon takia peräkajuuttoja on vain yksi, mutta se on koko veneen levyinen. Vuodejärjestely on harvinainen, kaksi erillispunkkaa ovat laidoilla moottorikopan molemmin puolin. Merenkäynnissä niissä nukkuu verrattomasti paremmin kuin parivuoteessa.

Salongin keskikäytävällä tukea saa koko ajan pitkästä klaffipöydästä, johon avattuna kattaa aterian 6–8 hengelle. Sohvat ovat mukavasti mitoitetut istumiseen ja yöksi niiden selkänojat lasketaan alas: vuode saa ruhtinaallisesti lisää leveyttä ja petivaatteet patjoineen mahtuvat päiväasennossa siististi piiloon.

Sen verran kapearunkoisuus näkyy nykyveneisiin verrattuna, että Omega 42:ssa tilat ovat peräkkäin, eivät rinnakkain. Käytännössä se tarkoittaa, ettei wc-tila ole kokonaan erillinen, vaikka se salongista katsoen oven taakse jääkin. Laipion etupuolella olevassa välikössä on hyvin tilaa asiointiin, mukaan lukien purjehdusvaatteiden riisuminen ja pukeminen, mutta keulapiikissä olevasta, pitkästä V-vuoteesta sen erottaa vain verho tai liukuovi, veneyksilöstä riippuen.

Hienolla karneerauksella verhoillussa keulassa on pitkä paripunkka. Säilytystilat ovat wc-välikössä.

Kun tuo jää oikeastaan ainoaksi miinukseksi nykypursiin verrattuna, on helppo ymmärtää, miksi Omega 42 nauttii edelleen samanlaisesta kulttimaineesta, jonka se sai heti syntyessään. Se tuntuu luonnolliselta, että Ruotsissa on aktiivinen luokkaliitto ja harrastajafoorumi, joka järjestää merkkikokoontumisia sekä jakaa vinkkejä veneen kunnossapitoon ja trimmaamiseen.

Sen sijaan hieman yllättävää ja pidemmälle katsoen kiinnostavaa on, että Omega 42 on palaamassa uudelleen tuotantoon. Pohjois-Saksassa sijaitseva pieni veistämö Müritz Bootservice on teettänyt pari runkoa Ruotsissa Najadilla, joka nykyisin omistaa muotit, ja rakentaa nyt veneitä mahdollisimman tarkasti alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Todiste siitä, että Norlinin mestariteos kestää ja kiinnostaa edelleen.

Ominaisuuspuntari

Venettä verrataan yleisesti ottaen samantyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.

Asuttavuus: ”Tilaa on paljon runkomuotoon nähden, kuudella matkan tekoon ja neljälle pysyvään asumiseen. Vain kokonaan erillinen wc puuttuu.”

Merikelpoisuus: ”Käytännössä ottaa koko Itämeren haltuunsa. Rauhallinen käytös paikkaa matalahkoa laitakorkeutta suuressa aallokossa.”

Suorituskyky: ”Korkea LYS-luku (1,25) tekee vaativaksi pärjäämisen moderneja leveärunkoisia vastaan; mutta ei mahdottomaksi sentään.”

Käsiteltävyys satamassa: ”Pituus pitää huomioida kääntösäteessä laitureiden välissä, mutta suuntavakaus, matalat laidat ja hyvät knaapit helpottavat kiinnittymistä.”

Laatu: ”Tässä yksilössä kaikki oli siistiä ja hyväkuntoista. Ensimmäisissä veneissä oli masto-ongelmia, mutta ne poistuivat rikiä madaltamalla.”

Tyylikkyys: ”Vaikkei luksusveneeksi olekaan tehty, vaikea on keksiä muovipuolelta tyylikkäämpää ja kauniimpaa purtta.”

Omega 42:n juttu on julkaistu Vene-lehdessä 9/2018.

Kaikki Kuukauden käytetty -juttusarjassa esitellyt veneet löydät täältä.

Lue myös nämä

X