Volvo Ocean Race 2017-18

VOR: Kapkaupungin porteilla

Tänään purjehtii VOR-kilpailun toisen osuuden voittaja maaliin. Pitkään kilpailua johtanut espanjalaisvene MAPFRE on vahvoilla. Maaliin sitä odotellaan tänä iltana.

24.11.2017

TekstiKari Wilén

KuvatUgo Fonolla/VOR

Järjestäjien virallisen seurannan mukaan MAPFRE oli ensimmäinen vene joka jiippasi styyrpuurin halsseille ja suuntasi kohti etelää marraskuun 18. päivänä. Muut seurasivat perässä ja vuorokauden kuluttua kaikki kääntyivät taas paapuurille ja suorempaa kohti Kapkaupunkia. MAPFRE ohitti porukan eteläpuolelta ja piti johtoasemansa koko loppumatkan.

Venevauhti pysytteli yleensä 20 solmun paremmalla puolella ja tuulta oli välillä noin 15 m/s. Scallywag, AkzoNobel ja Turn the Tide on Plastics olivat rinnakkain muita pohjoisempana ja sekä David Wittin, Simeon Tienpontin että Dee Caffarin miehitöillä oli vaikeuksia pysyä kärkinelikon kyydissä, välimatkaa oli noin 100 mailia.

Marraskuun 22. päivänä kaikki veneet jiippasivat jälleen toviksi eteläisemmälle kurssille, mutta AkzoNobel ja Turn the Tide on Plastics jatkoivat liian pitkälle ja joutuivat kevyemmän tuulen vyöhykkeeseen. Ero johtavaan espanjalaisveneeseen kasvoi nopeasti melkein 300 mailiin.

Scallywag oli tässä vaiheessa valinnut stealth- eli häivemoodin vuorokaudeksi, kohta sen tekivät myös Dongfeng ja Vestas.

Kun Scallywag taas tuli ”näkyviin”, ilmeni, että hongkongilaisvene oli seurannut AkzoNobelia ja Turn the Tide on Plasticia kaakkoon ja joutunut lähelle pientä korkeapainetta ja kevyempään tuuleen.

Kolmikko jäi tällä reitinvalinnalla toivottaman paljon kärkiveneille.

Tänä aamuna kärkiveneiden järjestys oli ennallaan ja MAPFRElla oli runsaat 100 mailia maaliin. Ero Dongfengiin ja Vestasiin on turvallinen, mutta ei  vauhti näyttää hiipuneen.

Sen sijaan etelämmäs koukannut kolmikko on lopullisesti menettänyt pelin palkintosijoista. Heidän ja Kapkaupungin välissä näyttäisi olevan kevyemmän tuulen vyöhyke, joten maaliin tulo saattaa venyä jopa yli viikonlopun.

Scallywag on viimeisenä ja kippari David Witt totesi: ”Tiimimme on uudessa tilanteessa. Olemme saaneet turpiin tilanneraportista toiseen emmekä oikein osaa korjata ongelmaamme kun emme tiedä missä on vika. Tämä on kovaa, hemmetin kova kilpailu ja vastus on todella kova.”

(katso tilanne)

 

X