Tilaa
Jutut

Väistämissäännöissä opittavaa

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan veneilijät liikkuvat ahtailla väylillä pienillä turvamarginaaleilla.

04.08.2017

KirjoittajaTomi Peurakoski

 Helsingin edustalla liikkunut purjevene teki yllättäen pitkäksi venähtäneen 180 asteen täyskäännöksen ja ajautui Suomenlinnan lautan eteen. Törmäyksessä purjeveneen gasti satutti kätensä.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan vesiliikenne Helsingin edustalla on kesäisin haastava. Monet huviveneilijät ohittavat isompia aluksia liian läheltä, eikä väistötoimenpiteitä tehdä ajoissa tai ne jäävät liian huomaamattomiksi.

Keskuksen johtopäätösten mukaan väistöliikkeet tulee tehdä mahdollisuuksien mukaan selkeästi kohdattavan aluksen perän takaa.

OTKES muistuttaa myös selkeän liikennetilanteen hahmottamisen tärkeydestä. Jos veneessä on meri-vhf, kannattaa kuunnella myös VTS-radiokanavia, jolloin lähistöllä liikkuvien isojen alusten liikkeistä on paremmin perillä.

Tutkinnan yhteydessä kävi myös selväksi, että veneilijöiden on hankala saada tietoa muun muassa ahtaista kulkuväylistä, nopeusrajoituksista ja kohtaamiskieltoalueista.

Lue myös nämä

X