Tilaa
Jutut

Merikiikarien laadussa huikeita eroja

04.04.2008

KirjoittajaVenelehti

Hyvä kiikari on yksi veneen tärkeimmistä varusteista.

Sen merkitys vain korostuu, kun näkyvyys heikkenee ja seuraavan viitan sijainnista ei ole täyttä varmuutta. Erityisen tärkeä rooli kiikarilla on maisemanavigoinnissa, kun saaristossa liikutaan perinteisesti paperikartan avulla.

Suureen kiikarivertailuun otettiin mukaan venevarusteliikkeissä yleisesti myytyjä, alle 250 euron vedenpitäviä 7 x 50 -merikiikareita. Mukana olivat Arctic, Biltema, Bushmaster, Bushnell, Focus, Fujinon, Konus, Luger, Nikon, Optisan, Osculati, Plastimo, Talamex, Tasco, Zenith. Merkittävä osa kiikareista on peräisin samasta kiinalaistehtaasta, mutta täysin identtisiä kiikareita ei testissä ole, vaikka epäilemättä jotkut kiikarit muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon.

Kiikarivertailu toteutettiin yhteistyössä Puolustusvoimien Lievestuoreen varikon optroniikkaosastolla. Kyseinen yksikkö on laatuaan ainoa Suomessa ja se muun muassa arvioi ja huoltaa kaikki armeijan ohjusjärjestelmien optiset laitteet. Lievestuoreella kiikareista mitattiin erottelukyvyn lisäksi teknisillä laitteilla niiden valonläpäisykyky sekä kahden erillisen kaukoputken pysty- ja vaakapoikkeamat, eli optisten akselien yhdensuuntaisuus. Poikkeamat kertovat, kuinka hyvin tai huonosti kaukoputket on onnistuttu suuntaamaan laadukkaaksi kokonaisuudeksi.

Testin kiikarit oli loppujen lopuksi suhteellisen helppo laittaa paremmuusjärjestykseen. Yllättävintä tuloksissa oli, ettei tuotteiden hinnalla ole juuri tekemistä niiden teknisen hyvyyden tai huonouden kanssa. Parhaiden kiikareiden joukossa on myös halpoja tuotteita ja vastaavasti kova hinta tai yleisesti tunnettu merkki ei estänyt yksittäistä tuotetta sijoittumaan testin häntäpäähän.

Testin voittaja on Nikon Action EX. Se on tasaisen varma joka sektorilla. Kohteen erottelukyky on huippuluokkaa, eivätkä poikkeamat ole liian suuria. Kiikarin valonläpäisykyky ei ole testin paras ja hinnaltaan (179,34 e) tuote kuuluu keskikastiin, mutta kokonaisuus on selkeästi testin paras.
Täsmälleen samat sijoituspisteet testissä sai Zenith BCF, joka on joitakin kymmeniä euroja Nikonia halvempi. Ilman Zenithin voimakasta kaukoputkien pystypoikkeamaa kiikari olisi valittu toiseksi testivoittajaksi. Zenithin valonläpäisykyky oli testin paras.
Lähes yhtä hyvä valonläpäisykyky oli Luger SX:llä. Myös Lugeria vaivaa aivan liian suuri pystypoikkeama, mutta tästä huolimatta se jakaa kolmannen sijan Plastimon kanssa.

Kaikki testissä mukana olleet kiikarit olivat muotoilultaan hyvin samankaltaisia, eikä niiden käyttömukavuudessa ollut suuria eroja. Painoeroja kiikareissa oli, mutta joidenkin satojen grammojen erot tuskin juuri vaikuttavat lyhytkestoiseen katselunautintoon.

Heikki Juuri-Oja, Arto Wiikari studiokuvat

Tiivistelmä Vene-lehdessä 4/08 julkaistusta vertailutestistä.

Lue myös nämä

X