Tilaa
Jutut

Clipper Race 1. joulukuuta 2009

02.12.2009

KirjoittajaVenelehti

Kuva. Clipper Ventures PLC

Vene-lehden päätoimittaja Ari Inkinen osallistuu kilpailun kolmannelle osuudelle Etelä-Afrikasta Länsi-Australiaan marras-joulukuussa. Päätoimittajan blogi 1.12.09:

 

Armoton kilpajuoksu – tai tässä tapauksessa purjehdus – kohti 55 astetta itäistä pituutta sijaitsevaa pisteporttia leimasi joulukuun ensimmäistä päivää. Vaikka Team Finland jossain vaiheessa oli todella hyvissä asemissa napata ekstrapisteet, veneen alle osunut vastainen virtaus romahdutti toiveet pudottamalla veneen neljännelle sijalle. Pisteitä saisi vain kolme ensimmäistä. Vielä puolen päivän aikaan tilanne oli huono.

Katkaisu

Sitten alkoi kiri. Ainuttakaan Sisu-pastillia syömättä miehistö alkoi pitkin iltaa miettiä, millä veneen saa kulkemaan kovemmin. Samalla tuuli nousi ja uutta purjeyhdistelmää haettiin väsymättä. Sopivasti vielä vastavirtakin uupui. Ratissa olivat vain ne, jotka pystyivät kunnolla pitämään halutun suunnan, eli käytännössä kippari Lehtisen lisäksi Emil Vartiainen ja vahtipäällikkönä toimiva hollantilainen Minke Docter. Itse jouduin laulukuoroon.

Armoton rypistäminen kannatti, sillä olimme illalla noin yhdentoista aikaa toinen vene, joka saavutti rajalinjan. Se toi Team Finlandin kassaan kaksi ylimääräistä pistettä, jotka tulevat vielä jossain vaiheessa olemaan arvokkaita.

Valitettavasti kolmen pisteen potin sai pahin kilpailija Spirit of Australia, joka tähänkin asti kokonaistilanteessa on siniristilippuveneen takana toisena. Se purjehtii kuitenkin kohti kotimaansa satamaa ja paineet menestykseen ovat kovat. Veneen kippari suorastaan kiehui lähdössä.

Kapkaupungin lähdössä törmänneet Cork ja Hull & Humber ovat myös tulossa kovaa vauhtia takaa, mutta kaukana. Parhaassa tapauksessa kumpikin ehtii juuri jouluksi Australiaan, mutta HH:lla voi tehdä sekin tiukkaa. Kilpailun tuomaristo pohtii parhaillaan mahdollisimman oikeudenmukaista ratkaisua pisteiden jakamiseksi noiden kahden osalta. Vaikea ratkaisu tulee joka tapauksessa olemaan, että ei loukattaisi normaalisti kisaavien oikeuksia ja toisaalta ainakaan syytön osapuoli HH ei joutuisi turhaan kärsimään Corkin törmäilystä.

Kilpailustahan tässä viime kädessä kuitenkin on kysymys. Vaikka tapahtumaa markkinoidaan kilpailullisen elementin ohella elämän seikkailuna, niin veneessä viimeistään tajutaan, että kisa tämä on. Myös ne, jotka sanovat olevansa mukana vähemmän kilpailullisella mielellä, hurraavat tai kiroavat menestyksen tai menestymättömyyden myötä.

Myös se englantilaisnainen, joka tunnetaan erikoisista hatuistaan ja siitä, että pystyy lähes nukkumaan kannella istualtaan veneen ollessa 30 astetta kallellaan ja neljä-viisimetristen aaltojen vyöryessä takaa ja pomputtaessa venettä ylös alas.

Joulukuun ensimmäinen päivä merkitsi myös joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamista. Vaikka monet veneessä viettävät joulunsa Australiassa hotellissa, ei se joulumieltä ole haitannut. Se vähitellen tarttuu kaikkiin. Nyt keskustellaan siitä, pitäisikö viettää yhteistä joulujuhlaa ja minkä arvoinen lahjan pitää olla. Vai eikö lainkaan? Moni on sitä mieltä, että kun kerran on päässyt karkuun perinteistä joulua, kannattaa tilanne käyttää hyväksi ja unohtaa koko juttu.

 

Lue myös nämä

X