’Meillä kummallakaan ei ole taustaa jollakilpailijoina”, Julius Haartti tunnustaa. Se aiheuttaa ymmärrettävää hämmästystä. Miten te sitten voitte olla noin hyviä, muistelee Haartti erään kilpakumppanin ihmetelleen.
Ja onhan pariskunnan nousu huipulle ollut nopea. Nykyinen kisavene, J/109 Irie ostettiin Englannista Suomeen vasta kaksi kautta sitten. Haettiin kylläkin Ranskasta, koronarajoituksissa kun silloin elettiin.
Samana vuonna kaudella 2021 he sijoittuivat DH-rankingin kolmansiksi 54 venekunnan joukossa. Viime kaudella 2022 he olivat kakkosia, edellään vain konkari Tom Finell.
”Kieltämättä kaikki on käynyt niin äkkiä, että melkein säikähtää”, sanoo Sanna Moliis. Oikeasti polku on kuitenkin pidempi, nuoruudesta alkava, vaikka juniorina ei poijuja kierrettykään.
Vaasan Raippaluodosta lähtöisin oleva Moliis on ollut pienestä pitäen purjehtija perheensä mukana. Maailmalle lähdettyään hän hankki oman veneen, Albin Cumuluksen. Ei siis varsinainen ratapursi, mutta vähitellen hän silti lähti pieniin kilpailuihin mukaan. Asuessaan Tukholmassa töissä ja opiskelemassa kilpailu kävi aktiivisemmaksi, kun Moliis pääsi gastiksi paikallisiin veneisiin.
Suomeen palattua gastipolku vei lopulta myös Julius Haartin H-35:een. Hänenkin veneilytaustansa juontaa lapsuuteen, mutta on kirjavampi sisältäen myös moottoriveneilyä. Ensimmäinen oma pursi oli Albin Express, joka sytytti myös kilpailuhengen – Express näyttää vaikuttavan sillä lailla moniin purjehtijoihin.
Haartin ”iso Hoo” oli jo hankittu kilpailemista varten. Painotuksen piti olla avomerellä ja kaksinpurjehduksessa. Molemmat olivat juuri sitä, mistä myös Moliis oli kaikkein kiinnostunein. Samat intressit yhdistivät venekunnan pian myös purjehduksen ulkopuolella, mutta kisamenestystä ei vielä tullut.
”Ei sillä veneellä”, Moliis puuskahtaa. Ison genuan, barduunoiden, spinaakkerin ja raskaan puomin vene ei ollut paras valinta kaksinpurjehdukseen.
”Joskus purjehdittiin mielestämme ihan täydellisesti. Vene kulki, taktiikka toimi, kaikki shiftit saatiin oikein ja reitti valittiin hyvin”, Haartti muistelee. ”Ja sitten olimme tuloksissa toiseksi viimeisiä!”
Se ainakin kirkastui, että vene on vaihdettava.
Irie on J/109 ja lähes plaanaavaa genaakkerivenettä pidetään kaksinpurjehdukseen erittäin sopivana purtena.
Kaksinpurjehduksen ehdoilla
Kriteereiksi asettuivat venekunnan yhteiset intohimot. Veneen pitää olla kilpailukykyinen DH-purjehduksessa. Sen pitää olla avomerikelpoinen. Siinä pitää myös pystyä asumaan ja elämään kohtalaisen mukavasti.
”Meillä on tarkoitus pitää pitkiä purjehduslomia silloin, kun emme kilpaile”, Moliis selittää. Irien kisaohjelmaa vilkaistessa on pakko kysyä, milloin sellainen aika mahtaisi koittaa?
”Ehkä lokakuussa”, Moliis virnistää epävarmasti.
Tavoitteet yhdistyivät täydellisimmin J/109:ssä. Rod Johnstonen luomat J-purret on aina tunnettu sopivuudestaan pienille miehistöille sekä nopeudestaan. 109 on niistä kiitetyimpiä. Ei aivan plaanaava, mutta herkästi surffaava vene tuo hymyn vauhdista nauttivan kasvoille, Moliis todistaa ja Haartti vahvistaa: on vaikea löytää täydempää tunnetta, kuin genaakkerin vetämän veneen irtoaminen korkean aallon harjalta 18,5 solmun surffiin.
Kuitenkin vene on varustettu varsin asuttavaksi. Moliis kiittää sisustuksen ”sielua, puuta ja kodikkuutta”, Haartti löytää runkolinjoista miellyttävän klassista sulavuutta.
Iriessä on syytäkin viihtyä, sillä Atlantilla odottaa kova kisa, eivätkö siirrot sinne ja takaisin ole lyhyitä nekään. Reissulla asutaan veneessä lähes kaksi kuukautta.
Genaakkerilla ajo kunnon kelissä on palkitsevaa, mutta myös vaativaa, sanoo sanna Moliis.
Tukikohta Cherbourgiin
Irie lähtee matkaan juhannuksen tienoilla. Pari viikkoa varataan kisaan valmistautumiseen Cherbourgissa. Satama on tuttu, sillä juuri sieltä Irie aikanaan noudettiin.
Ihannetapauksessa tukikohtaan ajetaan pakettiautollinen tavaraa erikseen. Tämä on vielä varmistamatta, muuten kaikki kisassa ja matkalla tarvittava täytyy ahtaa veneeseen jo lähtiessä.
Vene oli ostettaessa niin valmis, ettei normaalin ylläpitohuollon ja kuluvien osien vaihdon lisäksi ole tarvittu suuri remontteja. Elektroniikkaa ja heloitusta on uusittu Haartin ja Moliisin omia purjehdustapoja ja mieltymyksiä vastaaviksi.
Kun kilpaillaan ilman isoja sponsoreita, purjevarustus ei ole aivan tuliterää. Siirrot purjehditaan eri kankailla kisapurjeiden säästämiseksi, mutta nekin ovat kaikki muutaman vuoden ikäisiä. Ne teetti edellinen omistaja pienellä neulomolla Southamptonissa.
Purjeet on Suomessa kunnostanut WB-sails, joka teki myös uuden J4-fokan kovaan tuuleen. Siinä on erikoisuutena vaakasuuntaiset latat niin notkeasta materiaalista, että ne taipuvat rullan sisään. Tärkeämpää on silti se, että vaakalatat on helppo poistaa, kun purje vaihdetaan foilista normaaliin fokkaan. Näin pitää tehdä, koska myrskypurjeelle ei ole erillistä väliharusta.
Kovaa keliä on Fastnetin historian perusteella tulossa enemmän kuin todennäköisesti.
Julius Haartti Round Bengtskär -kisassa vuonna 2021.
Kilpailijat tukena
”Ari Känsäkosken paluuta Suomeen odotetaan kovasti”, Julius Haartti toteaa. Känsäkoski on kilpaillut viime vuosina ahkerasti Brittein saarten vesillä ja lienee tällä hetkellä yksi parhaiten alueen olot tuntevista suomalaispurjehtijoista. Häneltä tulevat saamaan ohjeita ja vinkkejä paitsi Irie, myös kaikki muut suomalaisveneet.
Moliis ja Haartti kiittelevät purjehdusyhteisön kiinteyttä ja yhteishenkeä. Kisaan lähtevät venekunnat tukevat toisiaan, jakavat tietoja ja auttavat käytännön yksityiskohtien ratkomisessa. Laivaliikenteen sulkualueet, vuorovedet, virtaukset ja tietenkin säärintamien liikkeet vaikuttavat strategiaan.
Reititysohjelma on tärkeä apu, Moliis kertoo. Sen käytön, kuten muidenkin asioiden ennalta opettelun, Irie on hoitanut käytännössä omatoimisesti. Jälleen voi palata ihmettelemään, kuinka venekunta on noussut huipulle niin nopeasti ilman muodollista purjehdusvalmennusta.
Maaliin tulo on aina juhlaa, tässä Round Bengtskärin jälkeen kesällä 2022.
Maileilla tuntumaa
Ainakin osa vastausta on ahkera harjoittelu. Paljon, paljon silkkaa purjehdusta. Haartti kaivaa jälkilaskurista vaikuttavia lukemia.
”Viime kaudella olemme purjehtineet Iriellä noin 2 500 merimailia, joista 1 700 DH-kisoissa. Loputkin lähinnä kahdestaan siirroilla kisapaikoille ja takaisin.”
”Jos nyt vähänkään analyyttisesti suhtautuu tekemisiinsä, niin kyllä siinä tuntuma syntyy”, Moliis huomauttaa.
Niin vakuuttaa Irien ansioluettelo. Ei vähiten juuri osallistumisluvan saaminen Fastnetiin, joka heltisi Roschier Baltic Sea Racen, ensimmäisen virallisen Itämerellä pidetyn RORC-kisan DH-sarjan kakkossijalla viime kesänä.
Yli 600 merimailin kisa oli Irien pisin tähän mennessä. Nyt edessä on vielä pidempi koitos, siksikin haastavampi. Pitkien kisojen kaksinpurjehdus on käytännössä suurelta osin yksinpurjehdusta toisen ollessa nukkumassa. Unta tarvitaan, sillä työvuorot ovat raskaita ilman äärimäisiä kelejäkin.
”Isossa aallokossa genaakkerilla ajaessa ei ole varaa herpaantua hetkeksikään”, Moliis sanoo. Palkitsevaa se on, mutta myös vaativaa. Siksi etenkin RBS ja Gotland Runt olivat Irielle oppitunteja siitä, kuinka väsymystä torjutaan. Menestys niissä loi pohjaa itseluottamukselle, jolla Haartti ja Moliis lähtevät tavoittelemaan korkealla välkkyviä unelmia.
”Kyllä me jotain Fastnetistä heiteltiin jo ihan ensimmäisillä purjehduksillamme, mutta siis tosiaan ihan vitsillä”, Moliis naurahtaa. Nyt ollaan vakavasti lähellä, eikä tilaisuutta päästetä käsistä. Julius Haartti tiivistää venekunnan asenteen osuvasti:
”Kun nyt on hyvä meininki ja vauhti päällä, niin mennään ihmeessä vielä pidemmälle!”
Mikä Fastnet Race?
- Irlannin lounaispuolella olevasta Fastnet Rock -majakasta nimensä saanut kilpailu on purjehdittu joka toinen vuosi 1925 alkaen. Nyt on kyseessä 50. juhlakilpailu.
Lähtö on alusta alkaen ollut Cowesin lahdelta, Isle of Wightin vierestä, Royal Yacht Squadron -pursiseuralta. Ensin reitti vei Englannin Kanaalin pohjoisreunaa myötäillen Land’s Endin ohi, Kelttimeren yli ja Fastnetin ympäri sekä takaisin Scillysaaret kiertäen maaliin Plymouthiin. Vuonna 2019 maali siirrettiin Ranskan Cherbourgiin, jonne valtavaksi kasvanut kisajoukko mahtuu paremmin. Samalla reitin pituus venyi 608 merimailista 695:een.
Fastnet arvostetaan Newport-Bermudan ja Sydney-Hobartin ohella arvokkaimpiin RORC-kilpailuihin. Sen katsotaan olleen yksi voimakkaimmin avomeripursien suunnitteluun vuosien varrella vaikuttaneista kilpailuista.
Menestynein suomalainen on Ludde Ingvall, tosin purjehtien parhaat tuloksensa Ruotsin lipun alla. Kokonaiskilpailun voitto ja yksirunkoisten line-of-honor tulivat vuonna 1995.
Tämän vuoden Fastnet Race alkaa 22. heinäkuuta. Tätä kirjoittaessa mukaan oli ilmoittautunut viisi suomalaisvenettä.
Kaksinpurjehduksessa (106 venettä) ovat Almavida / Jens Krogell sekä Irie / Julius Haarti ja Sanna Moliis. IRC2-luokassa (98 venettä) purjehtivat Indigo / Juha Mattila ja IRC1:ssä (93 venettä Eira / Sebastian Gylling. IRC Zerossa on Tulikettu / Arto Linnervuo.
