Vuonna 1842 Pietro Riva perusti veneveistämön Sarnicon pikkukaupunkiin Italiassa. Perinne oli pitkä, kun pojanpoika Carlo Riva löi brändin Euroopan ja Hollywoodin jetsettien tietoisuuteen 1950-luvulla. Dolce Vita ei ollut täydellinen ilman kruisailua sulavan tyylikkäillä mahonkiveneillä.
Maailma ja veneet ovat muuttuneet. Viimeisimmän mahonki-Rivan lanseeraamisesta on jo yli kaksi vuosikymmentä. Miten siis voi olla, että kun veistämö viime syksynä julkisti 175-juhlavuoden mallinsa, Riva 56 Rivalen Cannesissa, koko maailman moottoriveneväki polvistui ihastuksesta huokaillen?
”Jumala asuu detaljeissa”, väitetään arkkitehti Ludwig Mies van der Rohen sanoneen. Mikä antiikin jumalista sitten onkin veistämön suojatiksi saatu, sen toimialaan kuuluu tyylitaju.
Ensin sisustus. Yli 17-metrisessä veneessä on kaksi pääkajuuttaa: omistajille koko rungon leveyden hyödyntävä avotilan alla ja vieraille keulassa. Molemmissa ylellistä väljyyttä sängyille, toileteille, sohville ja kampauspöydille.
Sama koskee salonkia veneen keskellä. Runkoikkunat tuovat valoa, mutta avaruutta on muutenkin. Seisomakorkeus on yli kahden metrin, paapuurin laidalla on pitkä ja monipuolisesti varustettu pentteri, L-sohva taittopöytineen nousee sähköisesti cocktail- tai ruokailukorkeuteen. Portaikon takana ovat päivätoiletti ja vieraskajuutta kerrosvuoteineen. Sen saa miehistökajuuttana, johon käynti on suoraan kannelta.
Entä detaljit? Puupintojen lakkaus on loistava. Kromin kiilto tasapainottaa aidon nahan mattaa (käsin ommellut saumat) kalusteissa ja verhouksissa. Kahvat, salvat, kaiteet, venttiilit tehdään tilaustyönä Rivalle.
Moni katsoo lievästi vaivautuneina luksusveneitä, vaikka ymmärtää niiden ylellisyyden. Puhutaan kerroskakkujahdeista: sisätilojen runsaus saa linjat pursuamaan. Tähän Riva ei ole sortunut koskaan.
Oivallisesti asian kiteytti 56 Rivalen koeajanut veneilytoimittaja.
”Vaikka Riva suunnittelee veneet sisältä ulospäin, kuten muutkin, he osaavat ajatella ulkoa sisäänpäin. Ihailevia katseita tuli laitureilta niin paljon, että melkein odotin yleisön puhkeavan aplodeihin.”
