Tilaa
Uutiset

Joyon Atlantilla ennätysjahdissa

12.06.2013

KirjoittajaKiti Westerback

VINCENT CURUTCHET / DPPI / IDEC

Ranskalainen Francis Joyon on päättänyt purjehtia yksin New Yorkista Lizard Pointille nopeammin kuin kukaan aiemmin.

Hän lähti matkaan 29,7-metrisellä IDEC-trimaraanillaan eilen klo 12.15.20 Suomen aikaa. Ennätyksen lyödäkseen hänen pitää päästä perille viimeistään maanantaina 17.6. klo 7.45.

Matkan edistymistä voi seurata kisan verkkosivuilla, jossa interaktiivinen kartta päivittyy 15 minuutin välein. Kartalla pääsee vertaamaan Joyonin purjehdusta Thomas Covillen trimaraani Sodebolla purjehtimaan ennätykseen.

Yksin valaiden kanssa

Matka alkoi lähtöhässäkän ja Hudson-joella puikkelehtimisen jälkeen suotuisasti lounaistuulessa ja mahtavista mainingeista huolimatta Joyon pääsi heti Ambrose Lightilla 23 solmun ennätysvauhtiin.

– Lähtö oli tietysti yhtä kaaosta, ja unohdin hankkia ruokaa matkalle. Pyysin laiturilla yhdeltä kaverilta apua. Hän oli venäläinen ja niinpä tällä viikolla syön sitten venäläistä ruokaa, raportoi Joyon mereltä.

– Sääaukko ei nyt ole aivan ihanteellinen, mutta se saa luvan kelvata. Purjehdin melko eteläistä reittiä, jotta en joudu Newfoundlandin eteläpuolen Grand Banksin sumuun. Kaksi ensimmäistä kolmannesta matkasta sään pitäisi olla suotuisa, mutta loppumatkasta voin viimeisimpien ennusteiden mukaan joutua matalapaineeseen. Saa sitten nähdä.

– Purjehdin juuri kahden valaan välistä. Se meni hienosti, koska ne jättivät riittävästi tilaa, eikä tarvinnut luovia.

Atlantin yksinpurjehdusennätykset

2008: Thomas Coville, Sodebo-trimaraani, 5 päivää 19 tuntia 29 minuuttia 20 sekuntia
2005: Francis Joyon, IDEC-trimaraani, 6 päivää 4 tuntia 1 minuuttia 37 sekuntia
1994: Laurent Bourgnon, Primagaz-trimaraani, 7 päivää 2 tuntia 34 minuuttia 42 sekuntia
1992: Bruno Peyron, Explorer-katamaraani, 9 päivää 19 tuntia 22 minuuttia
1990: Florence Arthaud, Pierre 1er -trimaraani, 9 päivää 21 tuntia 42 minuuttia
1987: Bruno Peyron, Explorer-katamaraani, 11 päivää 11 tuntia 46 minuuttia 36 sekuntia

Joyonin yksinpurjehdusennätykset

2013: Columbus Route Cadiz-San Salvador, 8 päivää 16 tuntia 7 minuuttia 5 sekuntia
2012: 24 tunnin ennätys, 666 mpk 27,75 solmun keskinopeudella
2008: Yksin maailman ympäri, 57 päivää, 13 tuntia 34 minuuttia 6 sekuntia

Vuonna 2011 Joyon yritti Atlantin ylitysennätystä, mutta silloin IDEC-trimaraanin masto katkesi ja vene oli upota.

Lisätietoja

Kuva: IDEC/DPPI/Vincent Curutchet

 

Lue myös nämä

X