Tilaa
Uutiset

IS: Järvilehdon vanha veneturma salattiin

25.11.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Poliisi

Järvilehdon toissakesän veneturman käsittely jatkuu tänään oikeudessa. Turmassa menehtyi hänen ystävänsä. Järvilehto on kiistänyt ajaneensa turmavenettä.

Ilta-Sanomat kertoo tänään, että Jyrki Järvilehto on kahdesti aiemminkin ollut osallisena veneturmassa.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan hän kokeili 1990-luvun lopulla tuttavansa muskeliveneen tehoja Helsingin edustalla. Täydessä vauhdissa ollut vene kellahti ympäri ja kaikki veneessä olleet joutuivat veden varaan. Tilanteesta selvittiin ilman loukkaantumisia, mutta vene romuttui lunastuskuntoon.

Vuoden 1987 toukokuussa hän oli veneessä, jota kuljetti Formula Ford 2000 -sarjasta tuttu kilpa-autoilija. Poliisi sakotti kuskia ylinopeudesta, mutta hurjastelu jatkui myöhemmin samana päivänä. Tällä kertaa vene kääntyi aallonharjalla ympäri. Kukaan ei loukkaantunut.

Kuva: Poliisi

 

Lue myös nämä

X