Tilaa
Testit

Arkistoesittely: Galeon 470 Sky – Innovaatioihme Puolasta

Puolalainen galeon on kulkenut vuosien varrella voitosta voittoon. Heidän palkituista venemalleistaan löytyy sellaisia innovaatioita, joita ei saman kokoisista veneistä yleensä löydy.

22.03.2021

KirjoittajaTomi Peurakoski

KuvaajaArto Wiikari/Otavamedia, Tomi Peurakoski, Maciej Samet

Galeon 470 Sky on huikea, silmää hivelevä vene. Miten vene voi olla näin valoisa, tilavan tuntuinen ja yksityiskohtia myöten tarkkaan suunniteltu ja viimeistelty? Ja tämä on kokonaan tehty Puolassa!

Galeonin veneet ovat kulkeneet voitosta voittoon useana vuonna Helsingin venemessuilla. Neljä peräkkäistä voittoa messujen parhaana matkamoottoriveneluokassa kertoo jotain Galeonin veneistä, mutta pienempien veneiden omistajille Galeon on voinut jäädä hieman kaukaiseksi brändiksi.

Galeonin veistämö perustettiin Puolaan Gdanskin kupeeseen 1982. Yhtiö on kasvanut vuosien varrella 1 400 ihmistä työllistäväksi veistämöksi, joka on laajentunut kahteen tuotantolaitokseen Itämeren rannalle. Yli 50-jalkaiset valmistetaan alusta loppuun uudella tehtaalla.


Esittely on julkaistu Vene-lehdessä 11/2018.


Neuvostomaineesta eroon

Venetoimittajien keskuudessa liikkuu juttua siitä, miten Sea Rayn omistaja suuttui eikä uskonut lainkaan, kun hän kuuli, että hänenkin jenkkiveneensä oli valmistettu Puolassa. Puolassa tehdään yhä enemmän veneitä, jotka on aikaisemmin valmistettu muissa maissa. Sea Rayn lisäksi esimerkiksi suomalaiset Axoparit ja osa Bustereista valmistetaan Puolassa. Syynä ovat yksinkertaisesti pienemmät kustannukset, pitkät perinteet ja hyvä laatu, jolloin kuluttajille voidaan tarjota huokeampia veneitä laadusta tinkimättä. Sea Rayn omistajan suuttumuksen ymmärtää sillä, että aikaisemmin Puolaan ei ole yhdistetty kovinkaan helposti laatua, ja se käsitys tuntuu istuvan tiukasti suomalaisissa mielissä. Tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä kilpailu alalla on kovaa, eikä sekundaa voi tuottaa maineen menettämisen pelossa.

Mielenkiintoisia innovaatioita

Galeon ei turhaan ole voittanut venemessujen paras matkavene -titteliä useampaan kertaan, sillä Galeonista löytyy joka vuosi jotain sellaista uutta, mitä muista saman kokoluokan veneistä ei löydy. Esimerkiksi tänä vuonna Galeon esitteli 470 Skyssaan avattavat laidat, Beach moden, joka todellakin oli jotain uutta tässä kokoluokassa. Tähän asti sellaisia on löytynyt lähinnä superjahdeista.

Myös jotkut pienet yksityiskohdat aiheuttavat hämmästystä: flybridgen portaiden alle pentterin puolelle on esimerkiksi saatu mahtumaan näppärä ja tilava kulmakaappi nerokkaan mekanismin avulla.

Skydeck piilossa

Ulkoa katsottuna näyttää siltä, että 470:n katolla ei ole mitään – varsinkaan silloin kun sähköisesti liikuteltava satamapeite on vedettynä päälle. Yläohjaamo on kuitenkin reilun kokoinen tila, jonne mahtuu kuusi ihmistä helposti. Läheistä sukua oleva Galeon 460 Fly eroaa 470:sta juuri yläohjaamoltaan: muotoilu 460:ssa on enemmän terassimainen ja hyvin ulospäin erottuva. Skydeck on rakennettu melko taakse, jolloin alla olevan salongin etuosaan ja alaohjaamoon on saatu todella iso lasikatto, joka antaa runsaasti valoa salonkiin.

Hulppeat sisätilat

Salonkiin kuljetaan takaa isojen lasiovien kautta, jossa heti vasemmalla on pentteri kaikilla mukavuuksilla. Sen edessä on oleskelutila u-sohvalla ja sähköisesti nostettavalla pöydällä. Sohvalta voi helposti katsoa televisiota, joka nousee sähköisesti kaapiston takaa.

Tilavassa keula- eli VIP-hytissä mahtuu hyvin seisomaan. Katto- ja sivuikkunat antavat kauniisti luonnonvaloa sisälle.

Omistajan kajuutta veneen keskiosassa on tyylikäs ja tilava.

Beach mode -pakettiin kuuluvat myös sähköisesti alaslaskettavat ikkunat terassien kohdalla.

Kalusteiden pintavaihtoehtoja on peräti 12 kappaletta. Sisäkuvissa oleva lati grey -vaihtoehto (13 280 euroa) on tällä hetkellä erittäin suosittu vaihtoehto.

Keulahytti on tilava ja valoisa. Epäsuora led-valaistus antaa niin tässä hytissä kuin muuallakin veneessä arvokkaan ja tyylikkään vaikutelman. Kaihtimilla suljettavat kattoikkunat antavat keulahyttiin runsaasti luonnonvaloa. Kaapistoon voi asentaa vaikka pesukoneen.

Kaksi erillistä vessaa palvelee keulahytissä sekä isossa ja tyylikkäässä omistajan hytissä majoittujia. Styyrpuurissa on miehistön hytti.

Galeonin sisätilat ovat tyylikkäät.Vaalea verhoilu tekee veneestä valoisamman.

Pentteri on kuin pienen kodin keittiö. Laaja ikkunapinta-ala mahdollistaa näkyvyyden joka suuntaan.

Mosaiikki kylpyhuoneeseen maksaa reilut 5 000 euroa lisää, mutta kohottaa toiletin imagoa selvästi. Tilasta ei täälläkään ole puutetta.

Pitkä lisävarustelista

Avattavat laidat ovat 48 600 euroa maksava lisävaruste. Jos tämän veneen valitsee itselleen, on tämä lisävaruste pakkohankinta, sillä se muuttaa koko veneen luonnetta aivan erilaiseksi. Ja jotta saisi avattavat laidat, pitää hankkia myös Volvo Penta D8-600-moottorit D6-435-moottoreiden sijaan, koska Beach mode myydään vain tällä kokoonpanolla. Se kasvattaa loppulaskua 62 500 eurolla 48 600 euron lisäksi.

Ja kun pääsee selailemaan lisävarustelistaa, törmää valinnan vaikeuteen. Esimerkiksi 16 200 euron Carousel-paketti tuo veneeseen hydraulisen kumivenetallin ja sen päälle 360 astetta käännettävän sohvan. Ja olisihan se mukava huristella vaikka vesiskootterilla suoraan uimatasolle, jonka voi hydraulisesti laskea veden alle (33 900 euroa).

Vaikka 470 Sky:n hinta vakiovarusteilla on kohtuulliset 638 000 euroa, nousee lopullinen hinta kuitenkin lähemmäksi miljoonaa, kun lisävarustelistalta alkaa ruksia tarpeellisia rivejä.

Vakaa ajettava

Ajoimme Galeon 470 Sky:n Naantalin edustalla viime kesänä. Kaksi 600 hevosvoimaista Volvon D8-moottoria kiihdyttää akselivetoisen veneen 29 solmun huippuvauhtiin koneiden pyöriessä 3100 kertaa minuutissa. Tuolloin dieseliä kuluu 230 litraa tunnissa. Normaali matkavauhti on noin 23 solmua 2 600:n kierroksilla, jolloin kulutus on 171 litraa tunnissa. Ajaminen tämän kokoisella veneellä on tasaista, kuten voi kuvitellakin. Risteävien veneiden peräaallot eivät paljoa matkantekoon vaikuta.

Omassa elementissään Galeon 470 Sky on joko laidat avoimina satamassa baarijakkarat asennettuina ja ohikulkevien ihmisten hämmästeltävänä – tai sitten etenemässä vakaasti avomerellä kohti seuraavaa satamaa.

Galeonin tuotekehitysosasto on tehnyt vuosien ajan hyvää työtä. Joka vuosi on uusiin malleihin kehitetty ennennäkemättömiä ideoita. Toivottavasti sama linja jatkuu, sillä se edistää myös muiden veneveistämöiden halua kehittää omia innovaatioitaan.

Tehokasta ja siistiä veneenrakennusta

Galeonin uusi veistämö sijaitsee Martwa Wisla -joen varrella, Puolan Gdanskista hieman itään. Alue on iso ja tarkkaan vartioitu, sisään ei niin vaan kävellä.

Pääoven vieressä on parkissa tehtaan omistajan tulipunainen Ferrari.

Veistämö on pinta-alaltaan laaja, sillä Galeon tekee veneet itse alusta loppuun.

Sisällä esittelykierroskin jatkuu silmälläpidon alaisena. Valokuvia ei saa ottaa, ellei ensin pyydä lupaa kuvan ottamiseen – ja luvan saa joskus, joskus ei. Erityisesti tehtaan laminointihalli tuntui olevan erityisen salainen paikka, jossa kuvaus kiellettiin. Sen kyllä ymmärtää, sillä Galeonin tuotekehitys näyttää ottavan sellaisia harppauksia eteenpäin, että kilpailijat ovat varmasti kiinnostuneita heidän tekemisistään ja tulevista innovaatioista.

Näyttävin halli on kokoonpanohalli, jossa kootaan veneet rungon päälle. Kyse on palapelistä, joka on tarkkaan ajoitettu ja suunniteltu. Jopa kymmeniä henkilöitä työskentelee yhtä aikaa saman veneen parissa. Ylhäältä lasketaan juuri moottoria samalla kun kylkiä jo puunataan ja kiillotetaan. Tehokkaan näköistä toimintaa.

Vaikka avattavat sivuterassit ovat vain lisävaruste, näyttää siltä, että kaikki täällä valmistettavat Galeonit varustetaan Beach mode -valmiudella, sillä jokaisesta valmistettavasta veneestä puuttuu laidoista pala kummaltakin puolelta. Jos asiakas ei jostain syystä halua avattavia laitoja, lisätään kiinteät palikat partaiksi erikseen tehtaalla. Se on ymmärrettävää, sillä Beach mode on jopa välttämätön lisävaruste.

Seuraavassa hallissa valmistetaan kaikki puuosat veneisiin. Korkeakiiltoiset, monta lakkauskertaa vaativat osat kulkevat hihnalla lakkausruiskun alta yhtä uudelleen ja uudelleen, kunnes haluttu kiilto on saavutettu. Kaikkialla on hämmästyttävän siistiä ollakseen puusepänverstas, jossa saha laulaa ja purua lentää.

Pihalla on pieni satama, jossa valmistuneille veneille annetaan viimeinen silaus. Laskin laiturilta kolmekymmentä työntekijöiden kenkäparia, joiden omistajat olivat kaikki yhtä aikaa pyyhkimässä pölyjä ja viimeistelemässä jo vedessä uivaa Galeon 640:aa. Se luovutettaisiin uudelle veneen omistajalle piakkoin.

Lue myös nämä

X