Tilaa
Uutiset

Ilmatieteen laitos: Juhannus lämmin, mutta paikoin epävakainen

18.06.2013

KirjoittajaKiti Westerback

Jarmo Vehkakoski

Juhannusta vietetään tänä vuonna varsin lämpimässä säässä.

Ilmatieteen laitoksen 18. kesäkuuta tekemän ennusteen mukaan sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys on suurin maan länsi- ja pohjoisosassa.

Juhannuslauantain kuluessa etelästä virtaa maan länsiosaan yhä kosteampaa ja epävakaisempaa ilmaa. Ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa lännessä jo perjantain ja lauantain välisestä yöstä alkaen. Lauantaina päivällä sade- ja ukkoskuurot ovat mahdollisia maan länsi- ja pohjoisosassa. Idässä on edelleen aurinkoisinta.

Lämpötilat kohoavat suuressa osassa maata yli 20 asteen.

– Juhannuksen ennusteen merkittävin epävarmuus liittyy maan länsi- ja pohjoisosan sateiden ajoitukseen ja voimakkuuteen. Muun muassa lähipäivien voimakkaat ukkospilvialueet Keski-Euroopassa vaikuttavat meidän juhannusviikonlopun sään kehitykseen. Vallitsevassa säätyypissä sade-ennusteen yksityiskohtiin voi tulla muutoksia vielä edeltävänä päivänäkin, kertoo ylimeteorologi Ari-Juhani Punkka.

Juhannussään ennusteen veneilijöille voit tarkistaa satamakohtaisesti (kunkin sataman kohdalla) tai ennusteineen ja havaintoineen Kipparin ja Veneen etuasiakkaana Venesää-palvelussa.

Kaunis ilma houkuttelee joitakin lähimmäisiämme myös äärimmäisiin tekoihin. Jokaisen kannattaa lukea viisaat varoituksen sanat ja toimia ohjeiden mukaan. Näin elämä jatkuu myös ensi viikolla.

Kuva: Jarmo Vehkakoski

Lue myös nämä

X