Tilaa
Uutiset

Hyvä homma 2012: Rauno Himanko voittaja

09.03.2013

KirjoittajaAri Inkinen

Rauno Himangon arkisto

Hyvä homma 2012 -palkinnon voitti Rauno Himanko.

Ahkeruus, asiallisuus ja ystävällisyys kuvaavat Rauno Himangon asennetta muihin veneilijöihin Päijänteen selillä ja saarissa.

Himanko ei ole ollut veneilijä koko ikäänsä. Vaikka hän 1960-luvulla ajelikin nopealla moottoriveneellä, purjehdukseen ”Rape” heräsi vasta aikuisiällä. ensimmäinen purjehdukseen yllyttäjä oli Puolan matkalla tavattu veneensä myyjä, joka kehui purjehtimista. Se kuulosti mukavalta ja raha vaihtoi käsiä.
Ensimmäinen pursi oli kuusimetrinen, eikä siitä pitkään ollut liekkeihin roihahtaneen innostuksen palon sammuttajaksi.

– Nälkä kasvoi syödessä, Rauno kertoo. – Kävimme katsomassa yhtä FE83:a. Seuraavana päivänä tytär kertoi nähneensä siitä unta. Pakkohan se oli hankkia. Marraskuussa purjehdimme sen Lahdesta Jyväskylään.

Seuraavaksi vuorossa oli Sunwind 31. Sillä Rauno kertoo seilanneensa Päijännettä pitkin ja poikin useampaan kertaan. Hän myös kilpaili ahkerasti ja osallistui vuosikaudet muun muassa Päijännepurjehdukseen.

Kerran vielä Karibialle

Eräänä syksynä Rauno Himanko hätkähti huomatessaan, että kesän mittaan polttoainetta oli kulunut kolme, neljä tankillista, kun aiemmin oli riittänyt yksi keväinen tankkaus. Oli aika tuumata asiaa. Lopputuloksena vene meni myyntiin, vaimolta salaa.

Ensimmäinen moottorivene oli 12-metrinen teräsvene. Se kuitenkin vaihtui kahden kesän jälkeen pienempään Northsteel 34:ään. Sillä Rauno nyt on liikkunut, vaikka sanookin, ”että vieläkin vain purjevene tuntuu kunnon veneeltä”.

Erinomaisesti Päijänteellä viihtyneellä Himangolla on vielä yksi veneilyhaave.

– Merelle en erityisemmin haikaile, ja siellähän pitäisi liikkua purjeveneellä. Karibialla minä kuitenkin vielä kerran haluaisin purjehtia. Siellä on hienot vedet ja tuulet.

Myös Meriseura Turku Nuorisotoimikunta palkittiin

Hyvä homma on Vene-lehden yhdessä International Färgin ja Oy Maritim Ab:n kanssa jakama vuosittainen palkinto hyvälle veneilykaverille, joka toimii uutterasti kanssaveneilijöidensä hyväksi seurassa, laitureilla, satamissa ja saarissa. Palkintosumma on 1 500 euroa ja sen on lahjoittanut International Färg AB.

Kaikkien voittajaehdotuksensa lähettäneiden kesken arvotun, Oy Maritim Ab:n lahjoittaman sadan euron International-tuotepaketin voitti Meriseura Turku Nuorisotoimikunta.

Vene-lehti onnittelee voittajia.

Aiempina vuosina palkinnon ovat saaneet Veikko Pauniaho ja Odert Hagström.

Kuva: Rauno Himangon arkisto 

Lue myös nämä

X