Tilaa
Kilpailut

Golden Globe Race 2022 käynnistyi – Tapio Lehtinen jälleen kierrokselle maailman ympäri

Tapio Lehtinen ja 15 muuta kipparia joutuvat heti ensimmäisten vuorokausien aikana taktisen valinnan eteen.

05.09.2022

Kirjoittajaja kuvat pasi nuutinen

Sunnuntaina kello 17 Suomen aikaa summeri kajahti ja 16 osanottajaa lähti kierrokselle maailman ympäri. Maalilinjalle veneitä odotetaan yli 30 000 merimailin reitiltä aikaisintaan ensi toukokuussa.

Kunniatehtävän lähtölinjan toisen pään merkkiveneenä oli saanut Swan 55 Galiana, jolla Tapio Lehtinen lähtee vuoden päästä toiseen retrokilpailuun, Ocean Globe Raceen. Kävi siis niin, että Lehtinen purjehti Asteriallaan yksinpurjehdukselle ohi toisen veneensä, jonka miehistö – haikeana ja innoissaan – kannusti kapteeniaan pikaiseen paluuseen.

Golden Globe Race 2022 on yksinpurjehduskilpailu veneillä ja varusteilla, jotka olivat käytettävissä alkuperäisen kisan aikaan 1968-69. Kisan luonteesta johtuen sen taktiikka ja strategia eroavat modernien veneiden vastaavista. Nopeutta on merkittävästi vähemmän etenkin avotuulilla, joten reitin pituuden minimointi voi olla tärkeämpää kuin myötäisten maksimointi. Ulkopuolista tukea ei sallita eikä korjaustaukoja ole, joten virheitä ja välinerikkoja pitää välttää viimeiseen asti. Suuria valintoja on edessä jo ensimmäisten vuorokausien aikana.

Lähtö tapahtui vielä kevyessä kelissä, mutta lännessä Atlantilla on voimakas matalan keskus. Sen reuna sulkee koko Biskajanlahden kovan lounaistuulen vyöhykkeellä, siis vastaisella kilpailijoiden kulkusuuntaan nähden.

Yksi ratkaisu on luovia kevyemmän tuulen alueella kohti Espanjan luoteiskärkeä ja toivoa, että sinne saapuessa löytyy sopiva sääikkuna Atlantille pujahtamiseen.

Tapio Lehtisellä on tuoretta kokemusta seudun vesistä, tuotuaan A Corunaan laivatun Asterian juuri sieltä Les Sables d’Olonneen.

”Siellä voi olla erittäin vaikeaa ristiaallokkoa ja sekavia tuulia”, Lehtinen pohti ennen lähtöä.

Tapio Lehtinen ja taustatiimin Pia Grönblom saivat viime hetken lähtöonnittelut itseltään Sir Robin Knox-Johnstonilta.

Toinen vaihtoehto, vaikkakin hurjan kuuloinen ja fyysisesti rankka niin veneille kuin kippareille, saattaa siksi olla nopeampi: Länteen tai länsiluoteeseen rintaman poikki, kunnes tuulikulma sallii kääntymisen etelään. Sen jälkeen ajosuunta olisi helpompi ja vaikka lisämaileja kertyy, ne voisi hyvinkin saada kurottua kiinni voimakkaissa tuulissa, jos muu fleetti jumittuu Portugalin edustalla usein vallitsevaan tyvenen vyöhykkeeseen.

Kilpailun reaaliaikaista etenemistä voi seurata sivun Golden Globe Racen livetracking-linkistä.

Tänä vuonna yksinpurjehdukseen maailman ympäri osallistuu 16 venettä yhdeksästä eri maasta.

 

Lue myös nämä

X