Tilaa
Uutiset

Figaron seuraaja julkistettu

25.01.2017

KirjoittajaPasi Nuutinen

KuvaajaValmistaja

Figaro Bénéteau 3 purjehtii jo ensi kesänä ensimmäiset testikisansa, ja vuonna 2019 se esiintyy omana luokkanaan. Näin lupaa ranskalaisveistämö ja asian varmistamiseksi se on perustanut erityisen kilpapursiin keskittyvän osaston Beneteau Racing Divisionin, jolle on pystytetty myös oma tehdas Nantesiin.

Panostus johtuu siitä, että kaksi edellistä Figaro-sukupolvea ovat olleet legendoja purjehdushullussa Ranskassa. Niillä on osallistuttu avomerikisoihin pitkin maan rannikoita, mutta myös Atlantilla Kanariaa ja Karibiaa myöden. Maine velvoittaa.

Uusin Figaro on edeltäjiensä tapaan yksin tai kaksin purjehdittava. Muuten loikka modernimpaan on suuri. Suunnittelijakaksikko Van Peteghem – Lauriot-Prévost on näyttänyt kyntensä Imoca 60 –jahdeissa, ja niiden vaikutteet näkyvät.

Figaro 3:sta tulee ensimmäinen foileilla varustettu, yksityyppinen köliveneluokka. Foilit ovat poikkeuksellisesti alhaalta avoimet ja kiinni veneessä yläosastaan. Keveällä tuulella siivet eivät jarruta, vaan kitka kasvaa vasta yhdessä kallistuksen ja nosteen kanssa. Toisaalta kyseessä on turvallisuustekijä, sillä kiinnityksen rikkoutuessa runko ei vahingoitu vesilinjan alta.

Köli on syvä ja hyvin kapeaeväinen, sillä sortoa vastustavat sen ohella foilit. Vääntövartta bulbiin tarvitaan, sillä runko on tehty hyvin kevyeksi ja painolastitankit on jätetty kokonaan pois.

Purjeita on silti entistä enemmän. Isopurje on leveähuippuinen, ja verrattain taakse sijoitettu masto antaa neliöitä keulapurjeille; valikoimassa ovat fokka, genua, genaakkeri sekä aivan mastonhuipusta asti viritettävä spinaakkeri.

Ensi kauden testien jälkeen alkaa varsinainen tuotanto. Kysynnän uskotaan olevan niin kovan, etteivät veneet vielä tule ”vapaille” markkinoille. Reilummaksi on katsottu, että halukkaat ”figaristit” ilmoittautuvat Ranskan luokkaliiton järjestämiin arpajaisiin, joissa voittona on osto-oikeus ensimmäiseen 50 veneeseen vuoden 2018 lopulla.

Beneteau Boats

Lue myös nämä

X