Uutiset

F1 MM, Liuzhou: Seliö MM-johtoon

02.10.2013

KirjoittajaKiti Westerback

F1H2O.com

Sami Seliö nousi F1-veneiden MM-pisteissä kärkipaikalle sijoituttuaan Kiinan Liuzhoussa toiseksi.

Kauden kolmannen MM-osakilpailun voittoon ajoi lajin hallitseva maailmanmestari Qatar Teamin Alex Carella, joka ylitti maalilinjan vain 1,45 sekuntia ennen suomalaiskuljettajaa.

Kun kaudesta on puolet takana, kilpailun kärkikaksikko ajaa tasapistein MM-taulukon kärkipaikalla. Seliö on kuitenkin ykkösenä voitettuaan kauden avauskilpailun Brasiliassa.

– Tänään en vain pystynyt haastamaan Carellaa voitosta. Toinen sija ja MM-kärkipaikka on kuitenkin hyvä juttu. Nyt kausi alkaa kuin alusta. Mestaruudesta taistellaan tosissaan, Seliö muistutti.

Suomalaiskuljettajalta on totuttu näkemään loistavia startteja, mutta tällä kertaa lähtö ei onnistunut. Ensimmäiselle poijulle Qatar Teamin kärkikaksikko Shaun Torrente ja Carella ajoi selvästi edellä ja Seliö sai puolustaa tosissaan kolmatta sijaansa ranskalaista Philippe Chiappea vastaan.

Muutaman ajetun kierroksen jälkeen Seliö nousi toiseksi ja ajoi sen jälkeen käytännössä koko kisan kärjessä ajaneen Alex Carellan vesisuihkussa.

– Vesisuihkussa oli pakko ajaa. Ei ollut varaa nostellakaan, kun Chiappe oli aivan takana. Vettä tuli veneen joka reiästä sisään. Parin viimeisen kierroksen aikana näin, että radan oikealle kääntyvässä mutkassa Carellalla oli vaikeuksia ja hän ajautui pari kertaa ulos. Muutama kierros lisää, niin olisin napannut hänet siinä.

– Toiseen sijaan pitää olla tyytyväinen. Täällä Kiinassa on viime vuosina minulle tapahtunut vaikka mitä. Toivotaan, että tuurit kääntyivät nyt lopullisesti oikeaan suuntaan.

– Kone ei ollut kisassa terävimmillään. Aamun vapaissa harjoituksissa puhtia oli enemmän, mutta kisaan taisi tulla liian turvalliset säädöt. Siksi en päässyt alkuvaiheessa Carellaa edes haastamaan, Seliö totesi kisan jälkeen.

Roms komeasti yhdeksäs

Seliön Mad-Croc Baba Racing Teamin tallikaveri espoolainen Filip Roms ajoi myös hienon kilpailun sijoittuen yhdeksänneksi ja samalla ensimmäisen kerran tämän kauden aikana MM-pisteille. Lajin kautta aikojen nuorin kuljettaja taisteli koko kisan ajan sijoituksestaan Team Abu Dhabin kokenutta Ahmed Al Hamelia vastaan, ja voitti kyseisen taistelun.

– Al Hamelin lyöminen jätti hienon fiiliksen. Hän yritti ohi koko ajan, mutta sain pidettyä hänet takanani, Roms iloitsi.

Ennen starttia espoolaisen veneeseen jouduttiin vaihtamaan varamoottori, jonka takia Roms joutui starttaamaan kisaan takarivistä.

– Moottoririkko oli harmi, sillä kisassa käytettämäni moottori ei ollut yhtä pirteä kuin rikkoutunut kone. Veneen kulku oli kuitenkin hyvää. Kisa-aamuna Sami muotoili kisapotkurin, joka toimi hienosti: vene kiihtyi ja pysyi hyvin suorassa. Nyt kun MM-pistetili aukesi, niin tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Roms summasi.

F1-veneiden seuraava MM-osakilpailu ajetaan vajaan kahden kuukauden kuluttua Dohassa Qatarissa.

F1 MM-pistetilanne 3/6

1. Sami Seliö (FIN)

2. Alex Carella (QAT)

3. Philippe Chiappe (FRA)

11. Filip Roms (FIN)

44 pistettä

44

39

2

Lisätietoja

Lähde: Sami Seliön tiedotus
Kuva: F1H2O.com

 

X