Tilaa
Uutiset

Euroopan Vuoden Purjevene 2022 -palkinnot on jaettu

Euroopan Vuoden Purjevene -palkinnot jaetaan testausvuonna markkinoille tuotaville veneille. Kuluvan vuoden kavalkadista valitaan siis veneet, jotka tulevat kantamaan tunnustusta Vuoden purjevene 2022.

24.01.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

Kilpailussa on viisi luokkaa, joihin kaikkiin otettiin maksimimäärä eli viisi ehdokasta. Niiden sijoittelussa eri kategorioihin noudatetaan viime vuonna hyväksi koettua tapaa, jossa monirunkoveneet ovat käyttötarkoitukseltaan vastaavien yksirunkoisten joukossa: perheveneet, luksusjahdit tai sporttipurret ovat samalla viivalla runkojen määrästä riippumatta.

Samalla saadaan luontevasti tilaa kasvavalle venetyypille, jolla tavoitellaan asuttavuutta ja luotettavuutta todella pitkille purjehduksille.

Perhepursiin toivotaan lähes poikkeuksetta lisää pienikokoisempia kandidaatteja. Tällä kertaa alle 40-jalkaisia oli kaksi kappaletta, mitä voi pitää tyydyttävänä. Muutama pienempi vanhan mallin päivitysversio jäi pois kokonaan uusien isompien tieltä.

Suurista luksusjahdeista meikäläisittäin mielenkiintoisin on uusi Swan 58. Nautor on legenda muuallakin kuin Suomessa, mutta pursi joutuu kohtaamaan todella kovia haastajia eikä lopputulos missään nimessä ole selvä asia. Apua ei ole edes ”sinivalkoisten silmälasien läpi” tarkastelusta, sillä raadin jäsenet eivät saa äänestää oman maansa veistämöitä.

Urheilupurret on usein ranskalaisten ja italialaisten hallitsema luokka. Niin nytkin, mutta jännittävän mausteen tuo aivan uusi veistämö Tšekistä ensimmäisellä veneellään. IC 36 Independence lupaa huimaa vauhtia kahdella rungolla.

Erikoispurret (Special Yachts) on yleensä mielenkiintoisin luokka purjehduskokemusten kannalta, mutta tuskallisin arvioitava veneiden laajan kirjon takia. Ensivilkaisulla nyt mukana on vain sporttisia päiväpursia. Vaikeuskerrointa nostaa se, että jotenkin yhteismitalliset kriteerit pitää pystyä asettamaan perinteisten linjojen uudistajille, ultramoderneille edelläkävjöille sekä kolmella rungolla kiitäville veneille.

Vuoden Purjevene 2022 ehdokaslista

Katso videolta kilpailun voittajien julkistus.

Lue myös nämä

X