Tilaa
Uutiset

Ennätysvähän hukkuneita kesäkuukausina

24.09.2008

KirjoittajaVenelehti

Kesä-elokuun aikana hukkui Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotilastojen mukaan 48 henkeä. Määrä on ennätysalhainen. Keskimäärin kesäkuukausien aikana on viimeisen 18 vuoden aikana hukkunut noin 100 henkeä ja huonoimpana vuonna 1991 peräti 142.

Elokuussa hukkui 16 henkeä. Vesiliikenteessä hukkuneita oli 11 ja uidessa kaksi. Näiden lisäksi yksi kuolleista oli pudonnut veteen, yksi kuollut sukellusretkellä ja yhden tapauksen taustat ovat jääneet tuntemattomiksi. Suurin osa hukkuneista on miehiä, eikä elokuu (15 kpl) tuonut tähän poikkeusta.

Koko vuoden tilastojen perusteella Suomessa on hukkumisonnettomuuksissa menehtynyt elokuun loppuun mennessä 110 henkeä, joista miehiä 99 ja naisia 11. Vastaavana ajankohtana edellisenä vuonna hukkuneita oli 38 enemmän eli 148 hukkunutta. Tämän vuoden synkin hukkumiskuukausi on ollut huhtikuu, jolloin onnettomuuksissa menehtyi 20 henkeä.

Alkoholi on yleinen syy hukkumisiin. Suurin hukkuneiden ryhmä ovat keski-ikäiset, useimmiten humalaiset miehet, jotka ovat liikkeellä lammella tai järvellä pienellä soutuveneellä. Vuonna 1999 ilmestyneessä tutkimuksessa ilmeni, että lähes 80 prosentilla hukkuneista 25-64-vuotiaista miehistä oli alkoholia veressään. Myös naisten hukkumisiin alkoholi vaikuttaa arvioitua enemmän. Miehiin verrattuna naisia hukkuu kuitenkin vähän. Nuorehkoilla naisilla (25-44 v.) alkoholi liittyy hukkumisiin samalla tavoin kuin miehillä.

Vesiliikennejuopumuksen alaraja on yksi promille. Venettä ei saa kuitenkaan kuljettaa sitäkään pienemmässä humalassa, jos kuljettaminen vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden.

AI 22.9.2008

Lue myös nämä

X