Tilaa
Koepurjehdus

Dufour 382 Grand Large – Väljä ja valoisa

Tilat niin ulkona kuin sisällä ovat Dufour 382 Grand Largen parasta antia, ja kevyen tuulen koepurjehduksessa miellytti hyvä nousukulma.

14.10.2015

KirjoittajaPasi Nuutinen, Kari Wilén

KuvaajaKari Hautala, Arto Wiikari, Pasi Nuutinen

Suomessa 38-jalkainen pursi mielletään suureksi, muualla Euroopassa lähinnä keskikokoiseksi. Ehkä alkaa olla aika korjata mielikuvaa – muiden meidän suuntaamme.

Viime vuodet ovat tuottaneet yhä leveämpiä pursia, etenkin peräosastaan. Vesilinja on venynyt lähes tasoihin runkopituuden kanssa, runko on täyteläinen koko mitaltaan, varalaita on korkea, eikä kajuuttarakenne ole ainakaan madaltunut. Tuloksena on, että nykyvene tarjoaa lähes aina ”kokoaan suuremmat” asuintilat verratessa vastaavaan purteen vain vuosikymmen takaperin.

Osuva esimerkki on Dufourin matkapursimalliston uusimpiin kuuluva 382 Grand Large. Saimme sen kokeiltavaksi juuri ennen Helsingin Uivaa venenäyttelyä, jossa juuri kyseinen yksilö oli yleisön nähtävillä.

Yksi asia hyvän ergonomian luomisessa on riittävä tilankäyttö, toinen yksityiskohtien hiominen sujuviksi. Ensin mainittu toteutuu Dufour 382:n mitoilla luonnostaan ja jälkimmäinenkin on osattu miettiä kuntoon.

Avotilaa edellisestä mallisukupolvesta pidennettäessä lisäsenttejä on annettu ohjaajalle. Rattien takana on kiinteät istuimet laidoilla, jolloin jalat saavat tukea turkkiin asennetuista korokkeista. Perälaidan suuntaisilta klaffipenkeiltä näkyvyys eteen on heikompi, mutta yhä tyydyttävä. Alas laskettava uimataso on perän levyinen, joten peräharuksen kukonjalat kiinnittyvät aivan kulmiin. Ne jäävät riittävän kauas, etteivät häiritse seisten ajaessa.

Laitavinssien sijoitus kertoo, että veneessä ajatellaan olevan mukana pikemminkin matkustajia kuin aktiivista miehistöä.

Avarasti sisällä

Kulkuaukon ulkopuolella ei ole varsinaisia kahvoja, mutta vetoluukun liukuprofiilit ajavat saman asian. Portaikossa kahvat on, kuten korkeus huomioiden pitääkin. Liian jyrkkä portaikko ei ole, ja pitkän luukun ansiosta helppo kulkea.

Salonkiin laskeutuessa ensin tekee vaikutuksen avaruus. Hyvin reilu seisomakorkeus koko tilan pituudelta, sekä laita- ja kattoikkunoiden määrä ja suuruus tuntuvat.

Testiveneessä vaikutelma ehkä korostuu pohjaratkaisun takia. Pitkittäisen pentterin, laitaa myötäilevän sohvaryhmän ja keulakajuuttaan avautuvien pariovien takia on kuin astelisi ison pirtin tupakeittiöön.

Dufour 382 on tarjolla peräti kuutena sisustusversiona. Tässä veneessä on niistä avarin, salongissa oleskeluun painottuvin.

Avaruuden tunne on sisustuksen hienoin piirre, eikä kyse ole vain tunteesta: sisäkorkeus on lähes kaksi metriä portaikon juuressa ja keulakajuutassakin seisoo 180-senttinen kumartumatta.

Lue koepurjehdus kokonaisuudessaan Vene-lehdestä 10/2015.

Lue myös nämä

X