Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Delphia 28

02.04.2009

KirjoittajaVenelehti

Kuva: Timo Utter

on pieni suuri matkapursi

On lokakuun ensimmäinen päivä, kun lähdemme merelle Delphia 28:lla. Laiturissa vene näyttää hyvältä, jopa urheilullisen tuntuiselta. Mahtaako sisällä olla pimeää, kun valoaukot ovat näin pienet? Keli on syksyinen ja tuulta 11-13 m/s. Tuulen suunta enteilee lähestyvää matalapaineen keskustaa.

Isopurjeessa kaksi reiviä ja fokassa pari kierrosta rullalla vene lähti pari kertaa käsistä. Nopeus ei luovilla noussut kuin viiden solmun tuntumaan, mutta kun pääsimme löysäämään purjeita ja lopulta myös avaamaan fokan kokonaan, näytti gps melkein seitsemää solmua. Myötätuulessa vene pysyi hyvin hallinnassa ja kulki rauhallisesti. Suuntavakavuus tuntui riittävältä ja ohjaaminen oli helppoa.

Uppouma/pituussuhteen mukaan Delphia 28 on arvolla 158 keskiraskas pursi, kuitenkin kevyemmästä päästä. Suorituskykyennusteet sijoittavat Delphia 28:n kovan tuulen kaaviossa hyvin. Kevyen ja keskituulen kaaviossa ei niinkään. Delphia 28 on tasaveroinen Degerö 28:n kanssa.

Avotila on suuri ja penkeille mahtuu jopa neljä henkeä riviin, tosin ahtaasti. Delphiassa on puolalainen alumiinitakila, joka on tuettu yhdellä leveällä saalinkiparilla. Keulassa on Facnorin rullalaite. Purjeet ovat puolalaiset. Takilan ja purjeiden laatu on hyvä, kun se joskus aiemmin oli ns. ”itäveneissä” hyvin vaihteleva.

Delphian kajuutassa on riittävästi tilaa kesälomareissuja varten. Makuupaikkoja on tarpeeksi, seisomakorkeus salongissa on kohtuullinen, mutta pentteri on aika vaatimaton. Keulassa on avoin vuode kahdelle aikuiselle ja peräkajuutan vuode on riittävän leveä ja väljä kahdelle

Delphian sisustus on mahonkia, eikä materiaalivahvuuksissa ole säästetty. Viimeistely on hyvän tasoista, mutta mitään modernia tyyliä Delphiassa ei ole harrastettu. Mahonkia, sinistä sohvakangasta ja raidoitettuja turkkilevyjä on nähty ennenkin, mutta esimerkiksi kansirakenteiden sisävuoraus on siisti ja asumistilojen ovissa on tuuletusritilät.

Delphia 28 on vauhdikkaan näköinen pienpursi, joka varmasti puhuttelee nuoria purjehtijoita. Kokoonsa nähden se tarjoaa kiitettävän käytännölliset asumistilat. Etenkin genaakkerilla varustettuna vene on myös jännittävä purjehdittava.

Tekniset tiedot

Pituus 8,83 m
Vesilinja 8,13 m
Leveys 2,95 m
Syväys 1,82 m
Uppouma 3 200 kg
Painolasti 840 kg
Isopurje 23,2 m&³2;
Genua
Fokka 16,2 m&³2;
Genaakkeri 67,0 m&³2;
Maston korkeus 12,90 m
Apumoottori Volvo Penta D1-13
Suunnittelija Andrej Skrzat
Valmistaja Delphia Yachts
Valmistusmaa Puola
Päämyyjä Delphia Yachts Finland Ky, Inkoo
www.delphia.fi

Teksti Kari Wilén

Tiivistelmä Vene-lehden 4/2009 jutusta
X