Tilaa
Testit

Buster L – Hallitusti uudistunut

Uusi nousulistaton runko ja selkeästi muotoillut pulpetit vievät uutta Buster L:ää eteenpäin hallituin askelin.

25.09.2015

KirjoittajaTuomo Kanerva

KuvaajaSeppo Evinsalo/Otavamedia Oy

Lähes joka viides Suomessa rekisteröity uusi moottorivene on Buster. Vuosi toisensa jälkeen se on dominoinut kotimaisia ja pohjoismaisia pulpettivenemarkkinoita, joten venealan huomio on taattu, kun markkinajohtaja esittelee uutta mallistoa. Varsinkin kun kyseessä on valmistajan keihäänkärki, Buster L.

Buster L on ollut useana vuonna Suomen myydyin moottorivene. Kun kestosuosikin linjoja piirretään uusiksi, ei ole yleensä kyse kovin radikaaleista uudistuksista. Uuden Buster L:n tunnistaa yhä täysveriseksi Busteriksi, ja asiaan tarkemmin perehtymättömän voi olla jopa vaikea erottaa uutta vanhasta.

Pienillä muutoksilla pidetään mallisto tuoreena, mutta pelataan samalla varman päälle. Näkyvimmät uudistukset ovat pulpettien muotoilu ja kasvaneet uimatasot. Pulpettien uusi, aiempaa selkeälinjaisempi muotoilu sopii veneen muotoihin selvästi edellisen sukupolven voimakkaasti muotoiltuja pulpetteja paremmin. Uimatasoja on jatkettu ja ne ulottuvat nyt kymmenisen senttiä peräpeilin yli. Uimatasot ovat saaneet myös lisää leveyttä aivan kylkilistaan saakka.

Lue kaikki

VENEILYSTÄ

Katso tarjous Kirjaudu

Lue myös nämä

X