Tilaa
Uutiset

Bella-Veneet tekee taas veneitä

04.03.2009

KirjoittajaVenelehti

Aquador 33

Bella-Veneet Oy on kutsumassa viime syksynä lomautetut työntekijät vaiheittain takaisin töihin. Tähänkin asti osassa tehtaita on valmistettu veneitä viikko töissä, viikko vapaalla -rytmillä, mutta nyt tuotantoa kiihdytetään. Milloin koko henkilökunta jälleen tekee veneitä, on hämärän peitossa. Toimitusjohtaja Raimo Sonnisen mukaan nyt edetään varovasti, sillä kukaan ei tiedä, minkälaisena finanssikriisi jatkuu ja miten se vaikuttaa venealaan pitemmän päälle.

Ensimmäiset työntekijät palaavat takaisin töihin tulevalla viikolla. Sonnisen mukaan muun muassa Helsingin venemessuilta tuli tilauksia niin paljon, että veneitä on alettava valmistaa. Erityisesti uudet 500-sarjan Bellat ja myös uudistetut veneet ovat olleet kysyttyjä. Kysyntä on painottunut pienempiin malleihin, mutta Raimo Sonninen on ilahtunut myös Aquador 33:n saamasta vastaanotosta.

– Bella-Veneillä on niin laaja mallisto ja paljon vientimaita, että joistain veneistä on joissain maissa pulaa. Siksi veneitä aletaan tehdä jälleen. Pienempiä Aquadoreja ja joitain Flippereitä tehdään. Niiden lisäksi tarvitaan Bellan joitain malleja. Varastoon emme veneitä tee, sillä eri puolilla on vielä miljoonien arvosta myymättömiä veneitä, kertoo toimitusjohtaja Raimo Sonninen.

Bella-Veneet esitteli Helsingin näyttelyssä yhdeksän uutta mallia. Toimitusjohtaja Raimo Sonnisen mukaan voimakas tuotekehitys ja uutuudet ovat se lääke, jolla selvitään huonojen aikojen yli. Hän epäilee, että kaikki alan suomalaisetkaan yritykset eivät kestä pitkää taantumaa, vaan osa yrityksistä tulee karsiutumaan.

AI 4.3.2009

Aiemmat uutiset samasta aiheesta:

Bella panee ovet kiinni

Lue myös nämä

X