Tilaa
Testit

Bella 620 C- Paluu tulevaisuuteen

Bella palautti keskikajuuttaveneen mallistoonsa. Ei ihme, uusi 620 C on pätevä vene jatkamaan entisten suosikkien tulevaisuuden väylää.

03.01.2018

KirjoittajaAri inkinen

KuvaajaKari Wilen ja Anton Reenpää/Otavamedia

Niin sanotut keskikajuuttaveneet alkoivat perämoottoriversioina voimakkaasti yleistyä 1990-luvun alkupuolella. Ne olivat aivan uudenlainen sovellutus monikäyttöisistä kesämökki- ja retkiveneistä, jollaisina oli aikaisemmin suosittu ennen kaikkea HT-veneitä.

Keski- ja peräkajuuttaveneet eivät sinänsä olleet uusi ilmiö, sillä jo aikaisemminkin näitä vanhojen, puisten silakkaveneiden johdannaisia oli valmistettu, mutta sisämoottorilla ja jonkin verran suurempina ennen kaikkea työkäyttöön.

Keskellä venettä kököttävä kajuutta jätti avointa tilaa sekä keulaan että perään, ja yleensä näiden väliä kuljettiin kajuutan läpi. Liikkuminen ja toimiminen veneessä helpottui, kun keula- ja sivukansilla taiteilu jäi pois. Moni valmistaja jopa käytti kajuutassa hyväkseen koko rungon leveyden luopumalla sivukansista.

Keskikajuutallisia veneitä tekivät lähes kaikki valmistajat. Uranuurtajia olivat perämoottoriveneiden kohdalla muun muassa Sea-Star ja TG, jonka mallistosta se edelleen löytyy.

Bella-Veneet Oy:n laajasta mallistosta luonnollisesti löytyi myös keskikajuuttavene – löytyi itse asiassa hyvinkin pitkään. Vielä 2010-luvun alkuvuosina yhtiö valmisti Bella 580 C -mallia.

Peräkansi on yhdessä tasossa ja tukevista kaiteista saa hyvän otteen liikkuessaan kannella.

Kun matkalla alkaa nukuttaa, peräpenkeistä saa selkänojia ja putkia yhdistelemällä 190-senttiä pitkän vuoteen.

Lisää kokoa ja näköä

Bella esitteli viime vuonna uuden keskikajuuttaveneensä 620 C:n, jossa on edelliseen malliin verrattuna selvästi enemmän niin kokoa kuin näköäkin. Veneen on suunnitellut Bellan uudesta mallistosta vastaava norjalainen Espen Thorup.

Käytännöllisenä ratkaisuna uudenlainen on peräkannen korostaminen keulatilan sijaan. Suuri peräkansi on tasainen aina uimatasoja myöten, mikä tekee liikkumisen helpoksi, kun ei tarvitse varoa korotuksia. Istuimia perässä ei ole.

Sivuikkunat ovat todella suuret ja näkyvyys joka suuntaan on kohtuullisen hyvä.

On mielenkiintoista nähdä, onnistuuko Bella 620 C laajemminkin tuomaan keskikajuuttaveneet takaisin vesillemme. Vaikka se tukeutuu perinteisiin, on uusi Bella kuitenkin selkeästi päivitetty versio vanhasta suosikista. Se on raikas tuulahdus parin vuosikymmenen takaa ajalta, jolloin kotimaiset DC:t ja BR:t vasta tekivät tuloaan.

Lue koko esittely Vene-lehdestä 1/2018.

Lue myös nämä

X